Villi-Joikhun Uutisia
INEZIN JA PYRYN PENNUT SYNTYIVÄT 27.8.2010
Inez tuli tänne hyvissäajoin ennen synnytystä ja kotiutui laumaan
hyvin , olihan Inez ollut täällä ennenkin. Inez ei kuitenkaan tykännyt
pentulaatikosta , joka sijoitettiin minun huoneeseen kun Dixi pitää majaa
alakerran takkahuoneessa pentuineen. Olohuoneen nurkka tai pihalla eri
paikat olivat Inezin mielestä paljon parempia pesiä. Pentulaatikossa
kuitenkin pitää pesänsä pitää, joten puhuin miehelleni Sepolle ,että
pitäisi saada kolmelle sivulle seinä johon meidän sinihämyinen
päiväpeite tulee katoksi. Minä ompelin nauhoja kiinnitykseen ja Seppo
fixasi seinät. Näin oli valmis Inezin hämypesä , miksi sitä rupesimme
nimittämään ja kerroimme sen myös Inezille. Ennen synnytystä Inez meni
omaan hämypesäänsä ja katsoi kattoa ja mielessään hyväksyi sen kun
tähän mennessä ei ollut tullut minun huoneeseen muuta kuin äkkiä
käymään ja pentulaatikosta ei välittänyt. Synnytys meni sutjakasti ,
vain yksi pentu teetti hiukan töitä kun oli huonossa asennossa , mutta
tuli maailmaan ihan hyvin kuitenkin. Pentuja syntyi 7, siis nämä
HÄMYPESÄN ASUKIT. Narttuja on 4 ja uroksia 3. Pentujen nimet tulivat kuin
taivaalta , joten kaikki on nyt nimetty. Ensimmäinen tyttö on HÄMYPESÄN
NEITI, seuraava tyttö HÄMYPESÄN KEIJU, sitten vuorossa oli
poika HÄMYPESÄN URHO, jälleen poika HÄMYPESÄNHÄMÄRÄ, sitten
tyttö, joka töitä teetti on HÄMYPESÄNHULINA, jälleen tyttö HÄMYPESÄN
HUPSU ja viimeisenä poika HÄMYPESÄN HERRA. Tässä siis
HÄMYPESÄN ASUKIT. Pentujen luovutus on 15.10.2010. Sijoitusnarttu etsii
omaa kotiaan ja vapaana muuten on 2 narttua ,uroksia vapaana 2. Ota
yhteyttä, jos olet kiinnostunut Hämypesän asukeista. Viikkokuvat tulevat
aikanaan tähän ja siitä näkee sitten kuka on kukin.
Inezin pennut 1pv. vanhoina

Inezin pennut 1vk ikäisenä >>>
DIXIN JA LEEVIN PENNUT OVAT SYNTYNEET 30.7.2010
Dixi aloitti synnytyksen jo hyvissä ajoin ja minä jouduin rukkaamaan
kesälomaanikin töissä , jotta pentuset saadaan maailmaan. Odotus venyi
ennätyspitkäksi kun aikaa kului melkein kaksi päivää tarkalleen
43tuntia , ennenkuin supistukset käynnistyivät. Sitä ennen oli minun
huoleni kasvanut kasvamistaan kun mitään ei lämmönlaskusta huolimatta
ruvennut tapahtumaan. Käytiin lääkärissä Espoossa tarkistamassa että
kaikki on kunnossa. Röntgenissä näkyi 6 pentua ja Dixin kalkkipitoisuus
veressä oli alarajalla , joten tästä asia varmasti kiikasti. Kalkkia
annettiin suoneen ja sitten kotiin odottelemaan. Odottavan aika on
tunnetusti pitkä , ja minä varasin kuitenkin illaksi uuden ajan
varmuudeksi lääkäriin nyt Helsinkiin el.lääkäri as. Herttaan. Mitään
ei kuulunut. Lähdettiin sitten kohti Herttaa ja Helsinkiä illalla ja
kuinka ollakaan, supistukset alkoivat juuri kun Hertta jo häämötti,
soitin lääkärille että tehtiin vain tälläinen kunniakierros Helsinkiin
ja kurvaillaan kotiin takaisin. Ensimmäinen pentu syntyi autossa.
Nimiskaala lähti tästä ja se onkin sitten MAILMANMATKAAJA, synnytys
kotona meni hyvin ja suht rivakasti. Syntyi 6 pentua, joista 5 narttua ja 1
uros. Yksi parkinvärinen narttu oli kuitenkin pieni ja heiveröinen ja
alusta asti oli selvää, että hän ei ehkä selviä elämään. Kaikki
teimme mitä voimme ja kun jouduin viikonlopuksi töihin , tuli meille Nina
, Dixin emän Unnan mamma , meidän ikioma pentujen hoitaja, joka on
aina ollut valmis auttamaan ja mitenkä olisinkaan selvinnyt ilman Ninaa,
KIITOS isolla K:lla. Tästä huolimatta ei meidän vallassa ollut pienen
elämän jatko, vaan pentu nukkui ikiuneen 1.8.2010 hän saatteli maailman
matkalle sisaruksensa ja sai nimekseen TAIVASMATKAAJA, muistoissa
hän nyt elää. Nimet tulivat tälläkertaa nopeasti, loput pennut ovat
nimeltään MUTKATONOTUS, MALLIKASKULKIJA, MAMMAMIA JA MAKEAMUSSUKKA.
Nyt Dixi hoitaa viittä pentuaan siis 4 narttua ja yhtä urosta.
Pennuista tulee viikkokuvat aikanaan tähän uutiseen ja silloin selviää
kuka on kukin noista pennuista. Luovutus pennuilla on 17.9.2010 kun ovat
täyttäneet 7 viikkoa. Sijoitusperhe on löytynyt omalle nartulleni ,
kaikki pennut ovat varattuja.
Dixi ja pennut, kuvissa pennut ovat 3 päivän vanhoja.


Dixin pennut 1vk ikäisenä >>>
Dixin pennut 2vk ikäisenä >>>
Dixin pennut 3vk ikäisenä >>>
Dixin pennut 4vk ikäisenä >>>
Dixin pennut 5vk ikäisenä >>>
KASVATTEJA NÄYTTELYSSÄ MÄNTSÄLÄSSÄ
Joukko koiria ihmisineen matkasi Mäntsälän viralliseen näyttelyyn
17.7.2010 erittäin kuumana kesäpäivänä. Hellettä piisasi todella ja
jännittikin miten kaikki koirat pärjäävät paksun turkkinsa kanssa
siinä kuumuudessa. Kentällä ei kauheasti varjoa ollut paitsi reunoilla
puiden alla ja sinne suunnistimme mekin. Tuomarina oli Irlantilainen herra
Sean Knight. Mukana porukassa oli sijoitusnarttuni Villi-Joikhu Unelma ,
Unna , Villi-Joikhu Viimerutistus Peppi, Villi-Joikhu Rakkaudenkaipuu Bee ja
sekä Deisi ja Dina ja kasvattini Villi-Joikhu Rakkauden Runo Miska ,
Villi-Joikhu Extrajätkä Elmo ja Villi-Joikhu Elinvoima Lulu . Ohessa kuva
koko porukasta siis 8 koiran joukko. Tässä hiukan arvosteluita: Uroksissa
Nuorten luokassa oli Miska Rakkauden Runo " Erittäin hyvä. Hyvä
pää ja kulmaukset. Hyvä etuosa. Liikkuu hieman ahtaasti takaa. Tarvitsee
harjoitusta näyttelyihin. " NUO/EH /1 Avo uroksissa Extrajätkä
Elmo jonka arvostelu tässä: " Erittäin hyvä. Hyvä pää ja
silmät. Hieman suorat etukulmaukset. Hyvät jalat ja luusto. Liikkuu takaa
ahtaasti. " AVO EH /3. Sitten tuli nartut ja Juniori luokassa oli Deisi
ja Peppi. Heidän arvostelut voit lukea heidän omilta sivuilta mutta
sijoituksia tuli. Deisi sai ERI ja Peppi sai EH. Sijoitukset olivat luokassa
Deisi 3:s ja Peppi 4:s. Nuorissa nartuissa oli Bee ja Unna joiden arvostelut
voit myös lukea heidän omilta sivuiltaan , mutta luokassaan sijoittui Unna
neljänneksi. Avo nartuissa oli Villi-Joikhu Elinvoima Lulu ja sai EH:N
tässä Lulun arvostelu: " Erittäin hyvä . Hyvä pää ja silmät.
Suorat etukulmaukset. Hyvä purenta. Tarvitsee rauhallisemmat
liikkeet."
Veteraaneissa oli Dina joka sai myös EH:N ja arvostelun voit lukea
hänen omilta sivuilta Dina voitti luokkansa.
Kasvattajaluokka toteutui ja siihen piti koiria valita , joka olikin
vaikea valinta. Joukossa oli mukana Peppi , Deisi , Elmo ja Lulu. Tässä
kasvattajaluokan arvostelu: "Ryhmä ei ole aivan yhtenäinen, Joku on
parempi kuin toinen. Turkkia on toisella enemmän kuin toisella. "
KASVATTAJALUOKAN EH/1 . Olin todella tyytyväinen päivästä ja niin oli
kaikki muutkin. Kasvattajaluokalla sai koiria näitä ihania Paimensukuisia
näytille ja kun mukana oli 8 koiraa ja 7 koiraa sai EH:N JA YKSI ERI:N voi
olla todella tyytyväinen. Kotiin paluu sujui hyvin , päivä oli
väsyttävä kuumuudesta johtuen , mutta mitään ongelmia ei kenelläkään
ollut ja me ihmiset olimme varautuneet siihen hyvin. Kiitos kaikille
mukavasta päivästä.

Kuvassa: Oik. laidasta Elmo ja Anne istuu, Bee ja Joanna, Lulu ja Minna,
Miska ja Mervi, Dina ja Milja Peppi ja Jukka sekä Deisi ja Unna , minä
keskellä.
TULOSSA JOIKHUILLE PENTU REPPULILTA
Olen jo vuosia sitten varannut narttupennun Mirja Siljanderilta Reppulin
kennelistä, josta myös oli kennelini kantanarttu Reppulin Belladonna.
Donna oli erinomainen koira , viisas ja terve ja loi hyvän pohjan jatkolle
ja kasvatustyölleni. Myös aikanaan kun tulin Paimensukuisten koirien
piiriin , Mirjalla ihastuin koiraan Risukarhin Sirma, joka teki minuun
lähtemättömän vaikutuksen kaikin puolin. Nyt pentu ,jonka olen varannut
on yhdistelmästä Isä:Kylkimyyryn Travis Bickle lonkat B/C
kyynärät 0/0 polvet 0/0 ja silmät terveet ja emä on Reppulin Sir-Luin
lonkat B/B kyynärät 0/1 polvet 0/0 ja silmät terveet.
Kutsumanimeltään Siru, joka on Risukarhin Sirman tyttärentytär. Kaikkia
koiria ei voi pitää tietenkään omassa taloudessa vaikka kuinka haluaisi
, joten sijoitan tämän koiran sijoitusperheeseen. Pikku pallero siis etsii
omaa rakastavaa perhettään ja samalla sitä sijoituskotia.Sirun
pennut syntyivät 1.7.2010 ja ovat luovutuksessa alk. 19.8.2010. Jos sinua
kiinnostaa Sirun pentu , niin ota yhteyttä ja keskutellaan lisää. Ohessa
kuva ,missä pentuset ovat juuri syntyneet ja mamma Siru huolehtii
pienokaisista. Kuvan on ottanut Mirja Siljander. Tähän uutiseen tulee
aikanaan lisää tietoa pennun kasvusta kunhan sen aika tulee. PENNULLE
ON LÖYTYNYT OMA RAKASTAVA PERHE , pentu on saanut nimekseen Mette ja
ajallaan oma sivu tulossa.

PENTUJA ODOTETAAN INEZILLE JA PYRYLLE
Toinen yllättäjä juoksujen suhteen oli Inez, Villi-Joikhu Oiva-Otus,
jonka piti saada juoksu vasta Heinäkuussa, mutta toisin kävi, juoksu
tupsahti nyt ja eikun sitten sulhon luo. Sulhoksi olin valinnut Tiitiäisen
Börrin , joka on myös vanhempi koiraherra ja yhdet jälkeläiset omaava.
Inezille nämä ovat ensimmäiset ja Inez on sijoitusnarttuni , joka tulee
sitten aikanaan tänne pentutouhuihin. Astutus onnistui ja matka Lahteen ei
ollut turha, tietysti ultra tulosta sitten odotellen ,joka on Heinäkuun
loppupuolella ja siitä tulee tulos tähän uutiseen. Inez on menestynyt
Katselmuksissa ja virallisissa näyttelyissä ja on vilkas koiraneiti ja
Pyry taasen rauhallisen harkitseva koira. Pari mielestäni täydentää
hyvin toisiaan. Niin luonteensa kuin rakenteensa puolestakin. Astutuksen
puolesta siis pentutilaus tehty ja sen puolesta tulosta voidaan odotella.
Inezistä on oma sivu sukutaulut sivulla , josta voit taustoja tutkia
tarkemmin. Pentueesta sijoitan yhden nartun , ja sijoitus perhettä
etsitään, jos se on sinun ajatuksissasi niin ota yhteyttä. Pentujen
laskettu syntymäaika on 30.8.2010. INEZ KÄVI ULTRASSA 26.7.2010 JA
TULOS ON POSITIIVINEN , PENTUJA NÄKYI SIELLÄ KUUSI. NARTTUPENNULLE ON
HAUSSA SIJOITUS PERHE.
Villi-Joikhu Oiva-Otus, Inez Lonkat A/A, Polvet ja silmät terveet ja
kyynärät 0/0

Tiitiäisen Börri, Pyry Lonkat A/A ja Silmät terveet.

PENTUJA ODOTETAAN DIXILLE JA LEEVILLE
Pitkään näitä juoksuja on odotettukin ja vihdoin sitä sitten tuli ,
ei kuitenkaan sille nartulle, jonka luulin juoksun tekevän ensiksi, vaan
Dixi yllätti ja juoksu olikin mennä vauhdilla ohitse. Neiti vain
tuumaili itsekseen ja minä sain pähkäillä milloin olisi oikea aika.
Sulhoksi oli valittu Reppulin Fin-Golfin , Leevi 8vuotias kohtelias herra ,
jolla ei ennestään ole jälkeläisiä ja sukuhaarakin oli vaarassa ehtyä
jos ei Leevi jälkeläisiä saisi. Dixi kun on kookas narttu niin varuiksi
vein Dixin kuitenkin progesteroni testiin , jotta saadaan oikea astutus aika
selville ja näin tehtiin ja myös yritettiin astuttaa , Leevi oli intoa
täysi ja yritys kova , mutta morsian hiukan liian kookas , joten ei
mitkään temput ( laita narttu alamäkeen ja uros ylös ) auttaneet asiaa.
Tuli pihanyppylät ja mäet tutuiksi. Seuraavana päivänä saatiin tietää
progesteroni arvo ja kiire kiire kertoi lääkäri , juoksu oli livahtanut
jo pitkälle. Niinpä sitten päädyttiin keinosiemennykseen syynä kokoero,
ja Leevin sukuhaaran pelastus. Nyt siitä on jo 4 viikkoa ja Dixi on käynyt
ultrassakin tänään 30.6 ja Dixi on kantava pentuja näkyi siellä 5 ,
joten tästä olemme varsin iloisia kaikki. Nyt siis odotus jatkuu ja
pentujen odotettu syntymäajankohta on 3.8.2010. Pentueesta sijoitan yhden
nartun , joka etsii sijoitus perhettään. Otapa yhteyttä , jos sinua
kiinnostaa sijoitusnarttu. Dixillä on omat sivut sukutaulut sivuilla ,
josta voit käydä lukemassa Dixin taustaa hiukan lähemmin, Dixi ei ole
sijoitus narttuni vaan asuu meillä kotona. Pentujen synnyttyä tulee tieto
uutisiin kuten ennenkin.
Leevi taas on mukava luonteinen , rauhallinen ja luottavainen koiraherra
joka on kaikkien kaveri.
Reppulin Fin-Golfin , Leevi lonkat B/B ja silmät terveet.

.jpg)
Villi-Joikhu Super-Säpinä , Dixi lonkat A/A , polvet ja silmät terveet
ja kyynärät 0/0
KATSELMUS 2010
Katselmus 2010 on takanapäin ja kuinka reissu sujui, lukea sen voit klikkaamalla
linkistä.
VILLI-JOIKHU PIKKU-MUSTA, DOORAA MUISTAEN
Doora oli elänyt elämänsä tähän saakka ihan terveenä ja nyt 14.5
vuoden vanhana vaivat lisääntyivät ja pahenivat edelleen. Lääkärissä
käynti varmisti, mistä Dooran vaivat ja kivut johtuivat. Dooralla
todettiin pernassa iso kasvain, joka jo painoi sisäelimiä ja mitään ei
voitu tehdä Dooran parantamiseksi, lisäksi vanhalla rouvalla oli korkea
ikä. Surullisin ja raskain mielin lääkärin kanssa tehtiin päätös
Dooran lähettämisestä taivaan kotiin, jotta Doora pääsisi kivuistaan ja
näin ikiuneen Dibin, Donnan ja Danin seuraksi. Doora nukkui 18.3.2010
ikiuneen omalla pihalla mamman syliin kaikkien läheisten läsnäollessa,
raikkaan talvi-ilman tuulettaessa nenää ja kevät auringon säteiden
saatellessa Dooraa matkaan. Doora oli hoitajakoira joka hoiti aina ja kaiken
, rakasti pentuja ja hoiti isommatkin kuten Deisin ruokkimalla oksentaen
sille aterian vielä nytkin. Doora rakasti myös talvea ja mitä kovempi
pakkanen tykkäsi Doora kelliä pihalla tassut taivasta kohden. Doora oli
erittäin kiltti ja ei koskaan elämänsä aikana sanonut mitään
kellekkään vaan kärsivällisesti kohtasi kaiken vaikka joku olisi sille
murahdellut. Doora oli myös esimerkillinen emähahmo kaikille pennuille
niin omilleen kuin muillekin ja sitkeästi Doora hoitikin kaikki. Nautti
hoitamisesta ja mikään johtaja koira Doora ei ollut koskaan vaan antoi sen
tehtävän Dinalle. Näin koko lauma toivottaa Dooralle hyvää matkaa
sinne sateenkaaren tuolle puolen missä on varmasti paljon hoidettavia niin
isoja kuin pentujakin nyt on sinun hyvä olla vailla kipua ja tuskaista
oloa. Doora oli myös ensimmäinen koira , joka ensimmäisestä pentueestani
jäi kotiin kasvamaan. Nyt elät meidän kaikkien muistoissa kultaisena
koirana, joka myös opetti meille monia asioita. Sinua Doora syvästi
kaivaten Ansku, Seppo , Dina , Dixi ja Deisi

UNNAN JA PYRYN PENNUT OVAT SYNTYNEET 5.2.2010
Vihdoin pitkä odotus palkittiin kun Unnan ja Pyryn pennut näkivät
päivänvalon. Unna ei ollut nyt tälläkertaa super nopea kuten
viimekerralla,vaan aikaa kului yli vuorokausi syntymän ihmeeseen. Kun niin
pitkä aika on kulunut eikä pentuja kuulu, lähden yleensä lääkäriin
tarkistuttamaan emän , että kaikki on kunnossa. Niin nytkin aika varattiin
illalla Eläinlääkäri asema Herttaan ja niin lähdettiin matkaan. Seppo
kuskina, Nina sekä minä kera Unnan kohti Herttaa. Automatka olikin niin
mukava, että Unnan synnytys käynnistyi autossa, matkaa oli kuitenkin 62km
suunta joten jatkettiin perille asti ja niin pennut kaikki syntyivät Hertan
takahuoneessa luonnollisesti ilman vaikeuksia, olivat vain antaneet odottaa
itseään. Unna itse oli rauhallinen, tiesi mistä on kyse. Ensimmäinen
musta tyttö syntyi ja se kävi nisään kiinni sellaisella innolla ja
tarmokkuudella että tuli mieleen PIRTTIHIRMU täti jostain vanhasta
Justiina elokuvasta. Seuraava tyttö syntyi ja kun kaikki pentuset olivat
pirteitä pirpanoita on tämän tytön nimi PIRTEÄPIMU, seuraavaksi syntyi
kaunis soopeli poika , joka on kuin kultainen kimpale kaiken mustan
keskellä ja sai nimekseen PRAMEAPOJU, viimeinen poika syntyi, kooltaan
pienin mutta pirteä pentu ja kun koirista on kyse niin kaikki ovat ihmisen
parhaita ystäviä joten tämä poika on sitten PARASKAVERI. Kotiin
tultuamme Unna pääsi tuttuun pentulaatikkoon ja päiväpeittomme sai uuden
tärkeän tehtävän olla pentupesän katto. Viimekerralla kun kattoa ei
ollut Unna kantoi pentuja sängyn alle ja nyt Unna on tyytyväinen
hämyisessä pesässään. Nimetkin tulivat nopeasti tälläkertaa ja
viikkokuvista näet sitten jo hiukan miltä ne näyttävät. Pentujen
luovutus on ajankohtainen 26.3.2010. Kaikki Unnan pennut ovat
varattuja. Viikkokuvat tulevat tähän uutiseen viikottain pentujen
kasvaessa. PENNUT OVAT NYT LÄHTENEET MAAILMALLE OMIIN KOTEIHIN JA
TÄÄLTÄ TOIVOTELLAAN JOIKHUILTA ONNEA KAIKILLE ELÄMÄN VARRELLE, PIMULLE
ON TULOSSA SUKUTAULUT SIVULLE OMA SIVU.
Kuvassa Unnan pennut vuorokauden vanhana

Unnan pennut 1vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 2vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 3vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 4vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 5vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 6vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTUSUUNNITELMIA VUODELLE 2010
Vihdoinkin sain pähkäiltyä näitä tulevia tämän vuoden
pentusuunnitelmia. Olisi monta mukavaa, ihanaa urosta ja nyt valintani osui
näihin seuraaviin yhdistelmiin. Yhdistelmiä on suunnitelmissa kolme.
Juoksut painottuvat vuoden ensimmäiseen puoliskoon, siis kevääseen ja
alkukesään. Ensiksi on vuorossa VILLI-JOIKHU YKSIAINOA , AIDA, joka
on todella nimensä mukainen. Ainoa Dinan tyttäristä, joka on
käytettävissä. Joulun Tähti ei kantavaksi tullut ja katse siirtyi
Aidaan. Toki Aida oli päätetty astuttaa ilman sitä tietoa, mutta nyt
entistäkin enemmän toivon jatkoa. Aidan sulhoksi on sovittu
Kukkipuun Barru, Velmu herra, kaunis tumma koira ,jolla on niin itsellään
kuin lähisukulaisillaan A-lokkainen tausta. Tämä on katsottu siksi, kun
Aidalla on löysät lonkat C/D .Uusinta kuvassa lonkat olivat tiivistyneet
ja mahdollisti Aidan pentuhaaveet. Dina on aina ollut hyvä koira , joten
toivon siitä jatkoa tulevaisuuteen. Mitään nivelrikkoa tai tautia ei
Aidan lonkissa ole , vaan pienenä kun oli ylilihava johtuen maitobaarin
yltiömäisestä käytöstä oli sitten löysät lonkat tuloksena. Koiran
itsensä menoa ei asia ole haitannut tai hidastanut. Aidalle
odotellaan juoksua Maaliskuussa , Huhtikuussa. Aidasta on oma sivu
sukutaulut sivulla ja sieltä näet neidistä tietoa enemmän kuvan kera.
Toinen yhdistelmä on nartulle VILLI-JOIKHU SUPER-SÄPINÄ , DIXI ,jolle
juoksua odotellaan kun kesää kohti mennään Kesäkuun tienoilla. Koska
Dixi on aika kookas on sulho sitten kevyempi ja pienempi Reppulin Fin-
Golfin vanhempi brindle herra Leevi joka omaa B/B lonkat ja silmät ovat
olleet terveet , tosin nyt silmätarkastus pitää uusia näitä
pentuhaaveita ajatellen. Toinen vaihtoehto on Dixille oma kasvattini
Villi-Joikhu Ainokainen , joka myöskään ei ole kookas. Dixin kohdalla
tämä siksi että en halua yhdistää kooltaan kahta isokokoista koiraa.
Ainokaisesta löydät kuvan pentue sivulta ja Dixillä on tietenkin ne omat
sivut sukutaulut sivulla. Kolmas yhdistelmä, joka on suunnitelmissa on
nartulle VILLI-JOIKHU OIVA-OTUS , INEZ tälle parkin väriselle
nartulle on sovittu sulhoksi tumma herra Tiitiäisen Börri eli Pyry.
Varalla on toisena vaihtoehtona Liehkun Korvenkaiku. Juoksua odotellaan
joskus Dixin jälkeen. Myös Inezistä on oma sivu sukutaulut sivulla.
Toivon, että nämä toteutuvat. Aida ja Inez ovat sijoitusnarttujani, jotka
eivät asu vakituiseen täällä ja Dixi kuuluu sitten vakituiseen
laumavahvuuteen. Yleensä mietin valintojani niin, että pari täydentäisi
toisiansa , ovat eritaustaisia eli sukusiitosprosentit ovat pieniä, ja
yhtään yhdistelmää en tee niin ettenkö siitä sijoittaisi narttua
itselleni. Joten tulevia sijoitusperheitäkin tarvitaan. Kun astutukset ovat
totta niin uutisista voi lukea uudet tapahtumat.
SAMEJÄNTANS UNNA JA VILLI-JOIKHU IHMEMIES , PENTUJA ODOTETAAN
Unna ja Pyry siis saivat toisensa. Onnistunut astutus ja nyt odotellaan
tuloksia. Unnasta löydät oman sivun sukutaulut sivulta ja jälkeläiset
ovat Unnalle toiset. Näyttelystä on Varaserti ja myös katselmus
menestystä on ollut. Unna on myös käynyt silmätarkastuksessa uudestaan
ja silmät todettu terveiksi. Lisää tietoa siis löydät Unnan omilta
sivuilta. Sulho Pyry Villi-Joikhu Ihmemies on oma kasvattini, jolla on myös
yhdet jälkeläiset. Pyry on valloittava uros ,joka on kehittynyt edukseen.
Nyt ikää on reilut 3v. Tätä yhdistelmää olen miettinyt jo kauan ja nyt
oli sen ajankohta. Yhdistelmä on hyvin eritaustainen. Pyrystä on uutis
sivulla myös toinen kuva ja uutinen siitokseen tarjotaan ja sieltä
uutisesta löytyvästä linkistä pääset Pyryn omille kotisivuille, josta
löydät tietoa herrasta enemmän. Pyry asuu Turussa toisen kasvattini
kanssa. Pentujen odotettu syntymä aika on 7.2.2010 ja Unna tulee käymään
ultrassa vuoden vaihteen jälkeen ja siitä ultratuloksesta tulee tieto
tähän uutiseen. Ainakin juoksun ajankohta oli oikea ja astutus onnistui,
siitä päätellen voi tulostakin odotella. UNNA KÄVI ULTRASSA
4.1.10 JA TULOS OLI KAIKKIEN MIELIKSI POSITIIVINEN. SIELLÄ NÄKYI 4 PENTUA
JA NYT JATKETAAN ODOTTAMISTA. KUN PENNUT OVAT SYNTYNEET , TULEE SIITÄ
SITTEN TIETO TÄHÄN UUTISEEN.
Samejäntans Unna Lonkat A/A silmät ok ja polvet ok.


Villi-Joikhu Ihmemies, Pyry Lonkat A/A silmät ok ja polvet ok.
VILLI-JOIKHU SUPER-HYPERI , LUMO
Lumo kävi Petran kanssa Tuuloksen virallisessa näyttelyssä 25.10.2009
ja tuomarina toimi Elisabeth Spillman Ruotsista. Sieltä kotiin tuomisina
oli erinomainen tulos ja arvostelu: " 1 vuoden ja 5kk ikäinen. Hyvä
koko ja mittasuhteet. Miellyttävän feminiininen pää. Hyvä runko. Hyvä
häntä, polvet ja tassut. Tasapainoiset ja voimakkaat liikkeet.
Riittävästi hyvänlaatuista turkkia. " JUN.LK ERI/4. Onnea Petralle
ja Lumolle. Lisäksi Lumo on suorittanut mallikkaasti Kiva Koirakansalaisen
testin. Onkin siinä uranuurtaja Joikhujen keskuudessa. Lisäksi harrasteet
raunioilla kuuluvat Lumon elämään ja siitä saamme varmasti kuulla
tulevaisuudessa. Kuva on Tuuloksen näyttelystä ja sen otti Anne
Kuosmanen.

PUPUN JA OTON PENNUT SYNTYIVÄT 11.9.2009
Pupun synnytyksen käynnistyminen vihdoin koitti ja tässä välillä
olimme käyneet tarkistamassa lääkärissä pentujen tilan , kaikki
kunnossa ja odotus jatkui. Synnytys käynnistyi ja Pupu punnersi pentujaan
ja kun aikaa oli jo kulunut yli 2tuntia , eikä pentu ollut siinä ajassa
vielä syntynyt , soitto lääkäriin ja menoksi. Automatkalla
eläinsairaala Aistiin syntyi VIHDOINKIN ensimmäinen pentu pitkän
punnerruksen jälkeen. Mieheni Sepon ollessa kuskina pääsimme
turvallisesti perille. Toinen pentu syntyi myöskin kovan työn tuloksena ja
Pupu sai hiukan lääkeapua asiaan, jotta synnytys vauhdittuisi ja niin
tassut edellä syntyi VAUHTI TASSU, jälleen kova yritys ja maailman
päivänvalon näki musta tyttö, joka oli Pupun VIIMERUTISTUS, kun
pentuja ei sitten ollutkaan enempää tulossa. Röntgen vahvisti asian.
Kaikki pentuset syntyivät siis maailmalla autossa ja Eläinsairaala
Aistissa siis 2 narttua ja 1 uros. Kaikki meni lopulta hyvin ja pennut
olivat isokokoisia, joka osaltaan vaikutti tähän pentujen ulostuloon.
Sitten pääsimme rauhoittumaan kotiin. Pupu pentuineen jaksaa hyvin ja Pupu
on huolellinen emä. Pentujen luovutus on 30.10.09 ja kaikki pennut ovat
varattuja. Tässähän tulivat siis pentujen nimetkin, jotka muistuttavat
aina minua tästä Pupun pentujen syntymästä. Viikkokuvat tulevat viikon
kuluttua, josta näkee jo vähän enemmän. Kuvissa pennut ovat 1 päivän
vanhoja.
Viikko on vierähtänyt ja pennut kasvaneet. Silmät eivät ole vielä
avautuneet. Pupu oli alkuviikosta rauhaton ja halusi vain ulos, halkopinon
taakse , mihin oli kaivanut oman pesäkuopan ja sinne olisi halunnut myös
pentunsa. Sehän ei tietenkään käynyt päinsä ja niinpä minä peittelin
pesäkuopan pihalta ja estin pääsyn sinne ja tein Pupulle oikein
luolamaisen pesän pentulaatikon ympärille ja niin meidän sängyn yksi
päiväpeitto sai hyötykäyttöä. Pupu hyväksyi tämän ratkaisun ja niin
rauhoittui pesäänsä hoitelemaan pentuja. En ole tästä syystä edes
kameran kanssa häirinnyt Pupun pentupuuhia, vaan ovat saaneet olla kaikessa
rauhassa. Toki hoitelen pentuja Pupun ohella, mutta kamera olisi voinut nyt
olla hiukan liikaa. Pupu on erittäin tarkka ja siisti emä. Viihtyy nyt
pesässään hyvin ja tulee ulkoakin nopeasti sisälle. Viikkokuvat on
päivitetty ja niistä näet kuka on kukin. NYT OVAT PENTUSET
LÄHTENEET OMIIN KOTEIHINSA ONNEA HEILLE JA HEIDÄN PERHEILLEEN JA HYVÄÄ
TULEVAISUUTTA. SIJOITUS NARTUSTANI VIIMERUTISTUKSESTA TULI PEPPI, VAUHTI
TASSUSTA TULI VILJO JA VIHDOINKIN SIITÄ TULI DUMLE. PEPISTÄ ON TULOSSA
SUKUTAULUT SIVULLE OMA SIVU JA PENTUE SIVU PÄIVITETÄÄN MYÖS HETI
KUN VAIN EHDIN.


Pupun pennut 1vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 2vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 3vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 4vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 5vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 6vk ikäisenä >>>
Pupun pennut 7vk ikäisenä >>>
PAPU JA MAIJA VOITTOON AGILITYSSÄ
Papu, Villi-Joikhu Räiskyvärusko ja ohjaajanaan Maija Huusko voittivat
Lieksassa järjestetyn virallisen Agilityn hyppyrata kilpailun , joka oli
5.9.2009 ja Tuomarina toimi Minna Väyrynen. Tässä virallinen tulos:
Hyppyrata maxi 1 virheet/ suoritusaika 0/37,82 radan ihanneajan ollessa 40s.
Tulos 0 ja sijoitus 1. Paljon Onnea Maijalle ja Papulle hienosta , upeasta
suorituksesta. Tässä ohessa kuva jossa Papu tähyilee maisemia ja
selvästi nauttii olostaan. Varmasti kuulemme lisää tuloksia
tulevaisuudessa. Kuva: Maija Huusko

MÄNTYHARJUN NÄYTTELY 8.8.2009
Iloisesti hännät huiskien olivat Mäntyharjulle kokoontuneet
viralliseen näyttelyyn Joikhut: Super-Säpinä, Super-Hyperi, Unelma,
Rakkaudenkaipuu, Rakkauden Runo, Oiva-Otus ja Extrajätkä.
Nappisilmä jäi pois jalkavaivan vuoksi. Päivä oli tosi kuuma ja
aurinkoinen ja monta hikipisaraa tuli valutettua itse kultakin. Koirat
jaksoivat ihmeen hyvin ja samoin ihmisetkin ,vaikka päivä oli todella
pitkä. Matkaakin oli suuntaansa reilut 200km. Pikku Deisi ei vielä
päässyt mukaan vaan oli mammansa luona hoidossa päivän. Kehät sujuivat
hyvin vaikkakin Tuomarina toiminut Esko Salkonen harrasti koirien
mittaamista ja tottumattomat neidit Dixi Super-Säpinä ja Inez Oiva-Otus
pelästyivät mittaamista ja ottivat takapakkia. Moni oli myös
kesäkarvassa mutta toisaalta ei tullut niin kuuma kun oli vähemmän
karvaa. Myös matkat sujuivat hyvin vaikka autossa oli neljä koiraa ja
neljä ihmistä. Arvostelut olivat hyviä kautta linjan kaikilla
koirilla. Extrajätkä sai H:n kun sattui juuri seisomaan hiukan jalat
ulospäin, Bee Rakkaudenkaipuu sai H:n rungon pituudesta ja Dixi sai T:n
johon vaikutti ettei antanut mitata itseään ja rungon pituus samoin.
Tässä arvosteluita: Villi-Joikhu Super-Hyperi: " Keskikokoinen
erittäin hyvät mittasuhteet, hyvä nuoren nartun pää, ruskeat silmät.
hyvät korvat ja kaula. Jäntevä keskimittainen runko hyvät raajat, tuuhea
häntä, parkinruskea turkki vaalein merkein, hyvä luonne ja
liikunta." ERI
Miskan Rakkuden Runon arvostelu: " Keskikokoa suurempi, hyvät
mittasuhteet, hyvänmuotoinen nuoren uroksen pää, ruskeat silmät, hyvät
korvat ja kaula, vankka runko, hyvät raajat, tuuhea häntä, musta hyvä
turkki vaalein värimerkein, hyvä luonne ja liikunta." EH
Been, Inezin, Unnan Unelman sekä Dixin arvostelut voit lukea heidän
omilta sivuiltaan. Neljä koiraa sai hyvän tuloksen , joka mahdollisti
KASVATTAJALUOKAN toteutumisen. Niin siinä sitten kävi, että KENNEL
VILLI-JOIKHU sai KP:N JA TULI ROP-KASVATTAJAKSI ja tässä arvostelu:"
602,613,615,617 ryhmä koostuu yhdestä uroksesta ja kolmesta nartusta,
joista kaksi narttua parkin ruskeita ja uros ja narttu mustia. Koirista 3
palkittu erittäin hyvällä ja 1 erinomaisella. Ryhmä lähes
tasapainoinen, hyvä liikkeinen ja hyväluonteinen" KP ja
ROP-KASVATTAJA.
Tämä oli täydellinen yllätys, mutta mukava sellainen , oli myös
mukava kokemus tuoda BIS-kehässä esille paimensukuisia koiria. Tuntui
todella upealle. Siellä emme jatkoon päässeet, mutta mukava muisto ja
kokemus jäi kotiin tuotavaksi. Kiitos kaikille kasvattieni perheille kun
jaksoitte päivän olla kuumuudesta huolimatta ja kiitos Mikolle kassien
kantamisesta ja kuvien otosta. Eipä unohdeta koiria, jotka kehässä
esiintyivät. Sitä voisi sanoa että siellä ainakin JUNIORIT JYLLÄSI.
Rop-kasvattajaryhmä:alk. vas. Villi-Joikhu Unelma, Villi-Joikhu
Oiva-Otus ja Rosa, Villi-Joikhu Super-Hyperi ja Petra ja Villi-Joikhu
Rakkauden Runo ja Mervi.

Tässä koko nuoriso porukka. Lisänä vielä Villi-Joikhu
Rakkaudenkaipuu ja Joanna ja Villi-Joikhu Super-Säpinä ja Milja.
PENTUJA ODOTETAAN VILLI-JOIKHU RISKI-TYTÖLLE JA TIITIÄISEN
OUTALLE
Pupun, Villi-Joikhu Riski-Tytön juoksua saatiin odotella ja tulihan se
lopultakin. Kesäloma aika ja kaikki kesäloman reissut aiheuttivat
päänvaivaa, jännitystä ja järjestelyä asiaan. Pupu kävi testeissä
,jotta saataisiin juoksun oikea ajankohta selville ja oikea aika oli juuri
kun minun piti lähteä viikonlopuksi reissuun myös uroksen perhe matkaili
ja siinä sitä pähkäiltiin mitä nyt ja kuka ja missä. Apuun kiiti Mirja
Siljander , joka hoiti Pupun astutusta onnistuneesti lauantaina Pupun
ollessa Mirjan huomassa viikonlopun ja minä jatkoin seuraavana päivänä
sekin onnistui hyvin. Unohtaa ei sovi uroksen omistajan järjestelyä kun
reissuun lähdössä oli myös koira , joten eikun hoitaja kotiin ja
Tiitiäisen Outa eli tuttavallisesti Otto jäi kotiin odottelemaan Pupua ja
tulevaa kohtaamista. Kiitos erityisesti Kimmolle Oton omistajalle ja hänen
pojalleen järjestelyistä sekä iki-ihanalle kennel emolle Mirjalle
suuresta avusta. Näin mahdollistettiin että Pupu ja Otto saivat toisensa.
Astutus sujui hyvin ja erittäin mallikkaasti eikä siinä kuonot kauan
tuhisseet. Pari oli kuin luotu toisilleen. Kantaessani Pupua autoon
astumisen jälkeen , pesi Pupu minun naamani matkalla aivan märäksi,
siinä oli Pupun oma kiitos. Homma siis hoitui hyvin joten tulostakin
odotellaan. Otto omaa kahdet jälkeläiset entuudestaan , Pupulle
nämä ovat ensimmäiset. Molemmilla on virallisesta näyttelystä tulos EH.
Pupun omat sivut löydät sukutaulut sivulta, jossa on tietoa neidistä
enemmän. Kimmo, Oton isäntä taas kuvaa Ottoa erittäin hyvähermoiseksi,
ei omaa riistaviettiä , esimerkiksi jäniksen juostessa ohi Otto seuraa
katseellaan sen menoa mutta ei lähde sitä jahtaamaan. Tottelevainen
miellyttävä koira. Ystävällinen ja viisaan oloinen, sekä omaa
vahtimisvietin kun hyvin herkästi ilmoittelee kuka menee ja tulee siis Oton
pihaan ei tietämättä kukaan pääse. Pentujen syntymän laskettuaika on
n.12.9.2009 , sitä ennen kuten ennenkin käytän Pupun ultrassa ja siitä
tulee tieto uutisiin. Jos haluat oman Joikhusi kenties tästä
yhdistelmästä, niin ota yhteyttä, pentueesta sijoitan yhden nartun. Pupu
kävi ultrassa 12.8.09 ja näkyihän siellä pentuja, n,viisi pentua laski
lääkäri. Tulossa siis on ja odotus jatkuu. Pentujen synnyttyä tulee
tieto uutisiin kuvien kera.

Villi-Joikhu Riski-Tyttö, Pupu Lonkat A/A, silmät ok , polvet ok
Tiitiäisen Outa, Otto Lonkat A/C, silmät ok
Kuva: Seppo Hyttinen
TUUSULAN NÄYTTELY 4.7.2009

Miska, Villi-Joikhu Rakkauden Runo , kävi ensimmäisessä virallisessa
näyttelyssään. Päivä oli hieno sään puolesta ja paikalla oli
runsaasti koiria. Miska oli pentuluokassa ja sijoittui erittäin hyvin.
Kotiin viemisiä oli hyvät tulokset , Pentu lk. EH , KP SEKÄ VSP. Tässä
ohessa Miskan arvostelu: " Oikean tyyppinen ja kokoinen pentu.
Riittävä luusto ja olemus. Mukava päälinja. Mukavat silmät ja ilme.
Riittävät kulmaukset edestä ja takaa. Selkälinjan pitäisi kehittyä.
Mukava turkin laatu ja väri. Ihastuttava tempperamentti ja esiintyminen.
" Tuomari Rony Doedijns Hollanti. Hienoa Miska ja onnea Miskalle
sekä omistajalle Merville. Muitakin oli mukana kasvattini Villi-Joikhu
Extrajätkä , sekä Villi-Joikhu Super-Säpinä. Tällä kertaa ei
tuomari kauheasti tykännyt , arvostelut eivät kuitenkaan olleet huonoja ja
molemmat koirat käyttäytyivät kehässä mallikkaasti. Dixin
arvostelun voit lukea Dixin omalta sivulta.
LULUN JA VIIRUN PENNUT OVAT SYNTYNEET
Lulu synnytti pennut vuorokauden odottelun jälkeen 18.6.2009. Maailmaan
putkahti 6 uutta Joikhua 4urosta ja 2 narttua. Synnytys sujui hyvin. Koko
kevät on ollut kovin murheista ja raskasta aikaa kuten voit edellisistä
uutisista lukea ja tätä pentuetta ilolla todella odotettiin ja nyt murheen
jälkeen koittaa ilo, joka onkin tämän pentueen teema. Tätä odotellessa
syntyi ensimmäinen pentu ILONODOTUS, kun seuraava pentu syntyi kävi
sydämessäni sellainen sykähdys ja niin ILONSYKÄHDYS oli nähnyt päivän
valon. Kolmas pentu ja ILONTUNNE vain voimistui, syntyi neljäs pentu joka
on varmasti ILONTUOJA , meidän kaikkien silmissä oli ilon pilkettä ja
niin viides pentu sai nimekseen ILONPILKE, hän on myös nimensä mukainen
kun on joukon pienin ja ensin syöminen oli vähän laiskaa ja sitä joutui
auttamaan alkuun ja joka kerran kun se tarttui emän nisään tuli meidän
mieliin ilonpilke. Ultrassa oli näkynyt viisi pentua ja nyt odoteltiin
jäikö tähän vai onko joku vielä tulossa ja niin olikin, sieltä sitten
syntyi ILONYLLÄTYS. Tässä on pentujen nimet ja viikkokuvista näet kuka
on kukin. Myös tähän iloon liittyi tämä päivä, jonka Lulu oli
valinnut pentujen syntymäpäiväksi nimittäin Minnalle ja Markolle se oli
myös heidän hääpäivänsä ja Lulu ei olisi voinut parempaa päivää
valita. Pennut hoidetaan Lulun omassa kotona Siuntion kirkonkylällä, joka
on tässä 7km päässä. Pentujen luovutus on 6.8.2009 lähtien. Tähän
uutiseen tulee aikanaan viikkokuvat sekä linkki Markon ja Minnan
kotisivuille, josta voit katsella kuvia pentujen omasta kuvagalleriasta.
Kuvissa pennut ovat 3 päivää vanhoja ja kuvat: Minna ja Marko Ukkola.
Tässä on linkki Minnan ja Markon kotisivuille ja voit katsella kuvia niin
Lulun elämästä kuin pentujenkin kuvia kunhan niitä ehditään ottaa ja
sinne laittaa. Tässä linkki mistä pääset katsomaan sivuja, www.raminkallio.net
Nyt on viikkokuvat päivitetty ja näet kuka on kukin. Pennut ovat kasvaneet
ja todella kehittyneet kun ovat jo ottaneet jaloilleen. Ihmeellistä katsoa
kun jo kävelevät , meno on honteloa mutta kuitenkin ottavat jaloilleen.
Silmät eivät vielä ole auki mutta pian sekin tapahtuu. Topakoita pentuja.
Vapaana on yksi uros. Pennut ovat kasvaneet ja pikku hampaat hamuavat
jo housunlahjetta ja lelut saavat pikkuhiljaa kyytiä kun leikki alkaa.
Kiinteää ruokaa opettelevat syömään ja reviirikin on laajentunut.
Jälleen näet viikkokuvista miten pentuset ovat kehittyneet. Lulun
ja Viirun kaikki pennut ovat nyt varattuja. Olen myös minäkin
valinnut oman pentuni ja se on Ilonsykähdys ja kutsumanimi on DEISI.
Tulevaisuudessa löydät sukutaulut sivulta Deisin omat sivut. Videoista
voit seurata pentujen ja Lulun touhuja. NYT OVAT KAIKKI PENNUT
LÄHTENEET OMIIN KOTEIHINSA JA ONNEA HEILLE KAIKILLE. DEISI SIIS JÄI
MINULLE JA DEISILLE TULOSSA OMAT SIVUT. KIITOS KAIKESTA MINNALLE JA MARKOLLE
, JA ENNENKAIKKEA IHANALLE MAMMA LULULLE, JOKA HOITI PENTUNSA HYVIN JA
VIISAUDELLA ANTAEN NÄIN ELÄMÄN EVÄÄT PENTUSILLE.


Lulun pennut 1vk ikäisenä >>>
Lulun pennut 2vk ikäisenä >>>
Lulun pennut 3vk
ikäisenä >>>
Lulun pennut 4vk ikäisenä >>>
Lulun pennut 5vk ikäisenä >>>
Lulun pennut 6vk ikäisenä >>>
Lulun pennut 7vk ikäisenä >>>
DANIA MUISTAEN
Dani, Villi-Joikhu Elegantti nukkui ikiuneen 14.5.2009 ollessaan vain 2
vuotias. Sairaus vei voiton elämästä ja nyt on sinun hyvä olla , vailla
kipua ja tuskaa ja varmaan siellä olet Donnan ja Dibin kanssa vehreillä
niityillä. Olit elämäni koira. Hassun hauska uintikaveri, aina valmis
tekemään kanssani milloin mitäkin. Olit energinen ja vilkas myös hyvin
fiksu. Päihitit kaikki lauman jäsenet nopeudellasi koirien älypelissä ja
luoksetulosi ja kuuliaisuutesi oli vailla vertaa. Ei tarvinnut kuin kerran
huutaa ja kuulit pitkältä ja kiidit luokseni kuin tuuli häntä huiskuen.
Kontaktin halusi oli suuri ja olisit voinut opettaa sen muillekin. Olit
välillä sylikoira ja aina läsnä omalla olemuksellasi ja rakastit
lämmittää jalkojani. Nyt on kaipaus ja kylmät jalat. Ilmaisit itseäsi
todella monin tavoin äänin ja leikein ja ilmeesi olivat syvälliset. Olit
myös surullinen katseissasi sairautesi aikana. Pitkään et sairastanut ja
syöpä levisi nopeasti ja mitään ei ollut tehtävissä. Nukuit ikiuneen
omalla kotipihalla minun sylissäni tuulen vilvoitellessa nenääsi ja
lauman johtaja Dina oli myös kokoajan vierelläsi kuten muutkin mutta Dina
sinua yritti hoitaa ja parantaa. Näistä asioista näkyi koiran sielu.
Muistot elää ja kiitos mitä minulle opetit elämäsi aikana. Olit kullan
arvoinen koira. Suru on sanoin kuvaamaton, sinua kaivaten Ansku, Seppo,
Doora, Dina ja Dixi.
PENTUJA ODOTETTAVISSA AIKULLE JA TAAPANTERIN YOONAKSELLE
Aiku, Villi-Joiku Joulun Tähti aloitti juoksunsa joka etenikin nopeasti
ja hiukan salakavalasti, vaikka progesteroni testissä käytiinkin. Tulos
tuli ja astutus heti. Sitten jouduttiinkin todella kiireiseen asiaan kun
vielä uros Taapanterin Yoonas oli lähdössä viikonlopuksi reissuun. No,
kaikkien koukeroiden jälkeen saatiin Yoonas tänne muun tyttölauman
keskelle viikonlopuksi hoitoon ja päästiin sitten käymään Aikun luona.
Pariskunnalla on kokoeroa Aiku kookkaampi ja apuakin tarvittiin. Pariskunta
tuli hyvin toimeen ja astutustakin saatiin aikaiseksi. Nyt vain toivotaan,
että tulosta tulisi. Aikun omat sivut löydät sukutaulut sivulta. Taapanterin Yoonas oli täällä luonani ja oli ilo kunnolla tutustua
tähän vanhempaan jo 12v koiraherraan, joka on aivan valloittava persoona.
Rauhallinen ja vakaa luonteeltaan, hyvin toimeen tuleva ja sopeutuva jos
ajattelee ettei meidän laumassa ja kotona ole Yoonas ollut koskaan
aikaisemmin. Iästään huolimatta Yoonas on viriili herra ja myös ollut
terve koira. Yoonas on saanut Katselmuksissa sijoituksia viimeksi 2009 , on
käynyt luonnetestissä ja virallisesta näyttelystä on EH. Aiku käy ultrassa Toukokuun puolivälin tienoilla ja sitten
nähdään mitä kaikesta saatiin aikaiseksi. Pentuja toivottavasti. Tieto
tuloksesta tulee sitten tähän uutiseen. Pentueen laskettu syntymäaika
on 20.6.2009 AIKU KÄVI ULTRASSA 18.5 JA VALITETTAVASTI SE NÄYTTI
TYHJÄÄ. JUOKSU OLI MENNYT KUITENKIN SALAA LIIAN PITKÄLLE KUTEN VÄHÄN
UUMOILINKIN JA NIIN SIIRTYI SYKSYYN AIKUN ASIA JA UUSI YRITYS MARRASKUUSSA
JOLLOIN ODOTELLAAN SEURAAVAA JUOKSUA.
Villi-Joikhu Joulun Tähti Lonkat A, silmät ok , polvet ok
Taapanterin Yoonas Lonkat B, silmät ok , polvet ok
Kuvat: Katriina Tala
KATSELMUS 2009
Katselmus 2009 juttu on valmis. Lukea sen voit klikkaamalla linkistä.
PENTUJA ODOTETTAVISSA LULULLE JA VIIRULLE
Lulu, Villi-Joikhu Elinvoima ja Viiru saivat toisensa aurinkoisena
kevät päivänä, astutus sujui hyvin. Lulu ei ole sijoitusnarttuni vaan
kasvattini ja Danin sisko. Lulu asuu kissakavereiden kanssa ja harrastaa
agilityä ja tokoa , tosin nyt agility on tauolla. Lulu on vilkas ja
soveltuu harrastuskoiraksi ja on kova uimaan. Kesäisin siis harrasteena
vesileikit. Lulu on luonteeltaan ihmisläheinen läheisyyttä kaipaava
sylikoira. Siellä missä perhe siellä Lulu. Lapsirakas, vaikka omassa
perheessä ei ole pikkulapsia. Palautuminen ikävistä
asioista on nopeaa , hyvät hermot omaava. Lähtee rohkeasti uusiin
juttuihin. Ei ihan pehmeä muttei kova
koirakaan, siltä väliltä ja on sosiaalinen , joskaan ei ihan kaikkien
narttujen kanssa kaveeraa. Vauhtia riittää ja Lulu osaa myös rauhottua ,
ei hössötä. Lulu on helppo koulutettava, mutta kyllästyy nopeasti jos
osaa jo asian. Osaa komentaa varsinkin jos on kyse lenkille lähdöstä.
Ilmoittelee kaikki kotipihan liepeillä liikkujat ja omaa ajoittain
valikoivan kuulon jos on kyse sisälle tulosta. Kutsuttaessa tulee salamana
luokse, kunhan on ensin tehnyt sen oman kierroksen pihalla. Katselmuksessa
Lulu on käynyt kerran ja sijoitusta ei tullut. Virallisesta näyttelystä on ERI.
Viiru taas on rauhallinen kotikoira eikä harrasta mitään aktiivilajia
ja asuu kissojen ja toisen koiran kaverina. Tulee kaikkialla toimeen
yleensä kaikkien kanssa ja on sellainen herrasmies , viilipytty.
Luottavainen koira ja hyvä hermoinen. Virtaa löytyy tarvittaessa. Ei
viitsi juurikaan rähjätä toisille uroksille ja tytöt kiinnostaa.
Katselmuksessa on saanut punaisen nauhan ja virallisesta näyttelystä on
ERI. Viiru on domino väriltään ja Lulu on punertava riista vaalein
merkein, joten väriskaalaa pariskunnan takaa löytyy. PENTUJEN LASKETTU
SYNTYMÄAIKA ON 17.6.09. Lulu käy ultrassa Toukokuun puolivälissä ja
tulos tulee tähän uutiseen. LULU KÄVI ULTRASSA 15.5.09 JA TULOS
POSITIIVINEN, SIELLÄ NÄKYI 5 PENTUA. Ultra ei ole sataprosenttinen joten
lukumäärä voi olla myös enemmän. Jatketaan odottelua ja uutinen
pentujen syntymästä tulee sitten uutisiin.
Pennut luovutetaan sirutettuina , ja luovutus ajankohta varmistuu ja
tarkentuu sitten kun tiedetään milloin pentuset ovat syntyneet. Odotan
pentuetta mielenkiinnolla ja siitä on tarkoitus pitää narttu
itsellä.
Viiru: Lonkat B/B, silmät ok , kyynärät 0/0
Villi-Joihu Elinvoima, Lulu Lonkat A/A, silmät ok, polvet ok, kyynärät
0/0
Kuva: Minna ja Marko Ukkola
PAPUN UPEA AGILITY - TULOS
Papu, Villi-Joikhu Räiskyvärusko kävi virallisessa agility- kisassa
Joensuussa 10.4.2009 Tuomarina Tuomo Pajari. Luokka: maxi 1 virheet 0 aika:
40.71 s (radan max. aika oli 48 s), SIJOITUS 1. Kisaan osallistui 22
koirakkoa ja Papu oli ainoa, joka teki virheettömän eli nolla radan.
Tämä oli kolmas kisa Papulle. ONNEA MAIJALLE JA PAPULLE UPEASTA
SUORITUKSESTA. Kuvasta näkee myös, että Papun hypyt ovat todella
lentäviä ja nimensä mukaisia Räiskyviä suorituksia. Tästä on hyvä
jatkaa eteenpäin ja toivotaan Maijalle ja Papulle hyviä kisoja
jatkossakin.
Kuva: Maija Huusko

RAISAN JA VEPSUN PENNUT SYNTYIVÄT 16.3.2009
Raisan synnytys ajankohta läheni ja niinpä Perjantai- Lauantai
välisenä yönä lämpö laski ja niin oli käynnistynyt lähtölaskenta
,koska pennut putkahtaisivat maailmaan. Odotimme Raisan kanssa edelleen
Lauantai - Sunnuntai välisen yönkin, jolloin oli kulunut jo vuorokausi
lämmön laskemisesta. Odotus oli kaikkiaan yli 30 tuntia. Olimme jo
ottaneet lääkäriinkin yhteyttä ja valmistauduimme lähtöön, kun
synnytys vihdoin lähti käyntiin, meni se hyvin ja ripeästi ilman
vaikeuksia. Myös tapahtumista johtuen on nyt pentujen nimet selvillä. Ne
tulivat näin: Kun Raisan synnytys lähti käyntiin oli kulunut jo pitkä
odotusaika ja vihdoin ensimmäinen pentu syntyi , ensikertalaiselle Raisalle
se oli pieni shokki kun kipuakin siihen liittyi ja niinpä Raisa tarttui
hampaineen käteeni ja meinasi sen jälkeen myös käyttää hampaitaan
ensimmäiseen pentuunsa. Tämä ei ole tavatonta ja menee yleensä ohi
hetkessä kun kipu laukeaa. Näin kävi myös tässä ja sitä tilaa
kutsutaankin kipushokiksi, jolloin koira voi tarkoittamattaan iskeä
hampaansa lähinnä olevaan. Minulle ei kummemmin käynyt hötäkässä
eikä pennullekaan , kun laitoin pennun imemään , meni kipu ohi ja Raisa
koki AHAAELÄMYKSEN , että mitä tämä on. Siinä siis ensimmäisen pennun
nimi AHAAELÄMYS, seuraava poika syntyi ja kun aikaa oli jo kulunut kauan ja
ainahan synnytys on jännittävää omalla tavallaan ihan kuin istuisi
pommin päällä ja siitä sai nimensä AIKAPOMMI, kun kolmas poika
ilmestyi maailmaan sujui jo homma omalla painollaan ja niin oli ABLOODIEN
aika siis kolmas on ABLOODI, neljäs poika tuli pian veljensä jälkeen ja
siinä Raisa hoiteli katrastaan synnytyksen lomassa hyvin huolehtivainen
ilme naamallaan ja neljäntenä siis tuli maailmaan AAMORI, onni
senkun lisääntyi viidennen pojan syntyessä josta tuli AARTEENI MUN,
raisan ollessa siis viiden pojan mamma siinä vaiheessa. Viimeisenä pienen
odottelun jälkeen syntyi kookkain poika, joka on nimeltään AIKAPOIKA.
Tässä tämän pentueen nimiskaala. Tulevaisuudessa näet viikkokuvista
kuka on kuka.
Sijoitus narttua tästä pentueesta ei tullut , mutta tulen jättämään
astutusoikeuden pariin poikaan, jotta linja jatkuu sitä kautta. Pentujen
luovutus tm-merkittyinä mikrosirulla on alkaen 4.5.2009
26.3.09 Nukkui ikiuneen pikkuinen Ahaaelämys. Pojalla todettiin
oikeassa takajalassa paha vika, ja tästä syystä eläinlääkärin kanssa
jouduttiin tekemään raskas päätös. Kävelijää ei olisi pennusta
tullut ja elämä olisi ollut vain kipua ja kärsimystä. Nyt on
Ahaaelämyksen kivuton olla ja varmasti päätös oli oikea. Ahaaelämys
viipyi meidän kanssamme puolitoista viikkoa ja nyt hän elää meidän
muistoissamme. Surullisin mielin ja raskain sydämin kirjoitan tähän
tämän murheen jatkoa, 30.3.09 Ahaaelämys sai taivaankotiin seurakseen
veljensä Aikapommin sekä Aarteeni Mun. Molemmat pojat pääsivät
ikiuneen, johtuen samoista asioista kuin mitä oli Ahaaelämykselläkin.
Raisa mammalla on myös suru ja voi hyvin ja hoitaa pentujaan siis niitä
jotka ovat jäljellä. Nämä pentuset menivät kaikki Eviraan avaukseen ja
sieltä saadaan vastausta aikanaan mikä tässä on syy. Joskus vain joku
yhdistelmä ei tavallaan sovi yhteen ja sitä ei tietenkään voi tietää
etukäteen. Nyt elämme päivän kerrallaan ja katsotaan kuinka tuolla
pentulaatikossa asiat edistyvät ja pentuset kehittyvät. Nyt ei ainakaan
näyttäisi olevan tällähetkellä hätää ja toivon, että loppu sujuisi
hyvin. Eli viikkokuvatkin ovat vähentyneet puoleen. Pennuilla on silmät
ruvenneet aukeamaan ja askeleita tavataan ja Aikapoika etunenässä. Suru
ei jätä vielä Raisan pentuetta, vaan veljiensä seuraan ja ikiuneen
3.4.09 lähti myös Aamori ja nyt ovat veljekset Abloodi ja Aikapoika
kasvaneet kahdestaan. Evirasta tuli etukäteistietoa pennuista, joilla oli
todettu synnynnäinen luuston kehityshäiriö, ja hoitoa ei ole ja mitään
ei siinä ole tehtävissä. Suru vieläkin valtaa mielen vaikka
tietää,että päätös pentujen suhteen oli oikea. Nyt sitten Aikapoika ja
Abloodi ovatkin aikamoisia jössiköitä kun maitobaareja on monta
käytössä. Kiinteää ruokaa on maisteltu ja hampaitakin tuntuu. Ohessa
pojista viikkokuvat. Molemmat pojat ovat varattuja. Raisan pojat ovat
nyt lähteneet maailmalle omiin koteihinsa. Onnea heille kaikille tulevaa
elämää ajatellen. Viimeiset viikkokuvat ovat taas päivitetty.
Kuvassa pennut ovat 1vrk vanhoja.

Raisan pennut 1vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 2vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 3vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 4vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 5vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 6vk ikäisenä >>>
Raisan pennut 7vk ikäisenä >>>
PUURATTAREN KIRALLE JA REPPULIN TOL-DILILLE ODOTETTAVISSA
PENTUJA
Raisa , Puurattaren Kira on astutettu Vepsulla , Reppulin
Tol-Dilillä. Raisan omat sivut löydät sukutaulut sivulta, jossa on
enemmän tietoa. Raisa on mukava hiukan herkkä , erittäin kiltti narttu ,
joka muistuttaa vanhinta koiraani Dooraa. Astutuksen aikoihin oli täällä
viikon ja sopeutui hyvin meidän laumaan, tuli toimeen kaikkien kanssa.
Vepsu , Reppulin Tol-Dil on taas 9 vuotias hyvin fiksu brindle herra. Enpä
ole tavannut sellaista koiraa , joka pysyy ilman aitoja pihallaan
houkutuksena kaikki mahdollinen. Vepsu asuu Vantaalla tiheällä omakotitalo
alueella , naapureita , toisia koiria, ihmisiä, katu , autoja ja takapihan
edessä pelto jossa puputkin loikkivat ja Vepsu pysyy pihalla. Aivan ihana
luonne, kiltti ja toimeentuleva ja ihmisläheinen koiruus. Pihalla oli
pimeä ja Vepsun kotiväki laittoi ison lampun valaisemaan pariskunnan
touhuja. Jälleen vierailimme Raisan kanssa Vepsun luona , isäntä oli
laittanut jälleen lampun pihalle, jolloin Vepsu oli mennyt kadun puolelle
katsomaan onko Raisa jo tulossa, ei ihan vielä. Saapuessamme perille meni
Vepsu pihan perälle lampun luo ja haukkui ja odotti morsiotaan paikalle.
Astutus onnistui ja tulosta siis toivotaan. Raisa käy ultrassa helmikuun
alkupuolella ,missä tarkistetaan asia. Aivan kuten ennenkin tulee siitä
tieto tähän uutiseen. Pennuista sijoitan yhden nartun ja sijoitusperhe on
haussa. Ota yhteyttä jos sinua asia kiinnostaa. Pentujen syntymäaika on
16.3.2009. Raisa kävi ultrassa 12.2 ja tulos oli positiivinen,
siinä näkyi 4-5pentua. Pentuja on siis tulossa ja lopullinen määrä ja
sukupuolijakauma selviää kun pentuset on maailmassa. Odotus siis jatkuu
Maaliskuulle ja kun pentuset ovat syntyneet , tulee siitä tieto tänne
uutisiin.
Reppulin Tol-Dil lonkat A/A silmät terveet

Puurattaren Kira lonkat A/A silmät terveet , polvet terveet

PÄIVÄ JAALAN NÄYTTELYSSÄ
Jaalan näyttelyssä 15.11.2008 kävivät Joikhut: Elegantti, Nappisilmä
, Extrajätkä, sekä Elinvoima. Dina vanha konkari ja nuorten luokassa
painivat sisarukset. Tuomarina toimi Esko Salkonen. Kaikki saivat erittäin
hyvän arvostelun ja myös hyvät tulokset. Tässä Elinvoiman Lulun
arvostelu: " Keskikokoinen, oikeat mittasuhteet. Hyvä nartun pää.
Tiivis runko. Hyvät raajat. Tuuhea hyvä häntä. Musta turkki ruskein
merkein. Hyvä luonne ja liikkeet." Tulos nuort. lk. ERI . Veli
Extrajätkä sai nuort. lk. EH ja tässä arvostelu: "
Keskikokoista suurempi. Oikeat mittasuhteet. Hyvämuotoinen pää, ruskeat
silmät. Hyvät korvat ja kaula. Keskimittainen runko. Hyvät raajat.
Reidelle kaartuva häntä. Turkki musta , keskipitkä, vaaleat merkit. Hyvä
liikunta ja luonne. " Dina sai avo.EH ja Dani sai nuort. lk.ERI. Dinan
ja Danin arvostelun löydät sukutaulusivuilta. Extrajätkä eli Elmo
on myös tutkittu ja nyt hyvä näyttelytuloskin, joten Elmo odottelisi
vaikka morsiamia tulevaisuudessa. Yllätys minulle oli kun näiden tulosten
myötä toteutui sitten KASVATTAJA LUOKKA,sijoituimme kolmanneksi ja iloinen
olin kun Tuomari piti näitä paimensukuisia ystäviämme erinomaisina
koirina ja tästä tuli myös kunniapalkinto KP. Kiitos kaikille, Anne,
Mikko ja Elmo. Minna , Marko ja Lulu mukavasta päivästä. Ohessa kuva
tästä nelikosta. Kuva Marko Ukkola.

PENTUSUUNNITELMIA VUODELLE 2009
Suunnitelmissa pentueita ensi vuodelle, nartuille VILLI-JOIKHU JOULUN
TÄHTI, PUURATTAREN KIRA, VILLI-JOIKHU RISKI-TYTTÖ SEKÄ VILLI-JOIKHU
ELEGANTTI. Kaikista näistä nartuista löydät oman sivun sukutaulut
sivuilta , jossa on enemmän tietoa tyttösistä. Sulhot eivät kaikki
vielä ole ihan selvillä. Elegantille on varattu sulho Viiru , domino herra
ja Joulun Tähti saisi parikseen Reppulin Tol-Dilin brindle herran. Muille
vielä asia on mietinnässä. Ensimmäiseksi juoksua odotellaan Puurattaren
Kiralle joskus vuoden vaihteessa. On sulho sitten kuka koiraherra tahansa
niin ajatuksena on, että pari täydentää toinen toisiaan niin
rakenteellisesti sekä luonteen ominaisuuksien puolesta. Elegantin ja Viiru
herran pentueessa voi tulla ihan mielenkiintoisia värejäkin kun molempien
takana mm. dominoa ja riistaa valkoisin merkein kranssikauluksen kera kuten
Elegantti itse on. Kira siis ensimmäisenä ja muille odotellaan juoksua
kevään mittaan ja ehkä joku siirtyy loppuvuoden puolelle. Kaikki riippuu
siitä miten juoksut asettuvat , toivottavasti perätysten eikä
päällekkäin. Toivottavasti kaikki astutukset onnistuvat ja Joikhuja olisi
jälleen tulossa rikastuttamaan kenties sinun elämääsi. Tulevaisuudessa
pyrin myös käyttämään omia kasvattejani sulhokandidaatteina.
Astutuksista tulee uutisiin tietoa heti kun ovat ajankohtaisia.
SIITOKSEEN TARJOTAAN
Molemmat mukavat herrat ovat tarjolla siitokseen. Pessi kävi hiljattain
näyttelyssä ja tässä arvostelu: "Oikea koko ja mittasuhteet.
Tarvitsisi enemmän massaa kylkiin. Silmät voisivat olla tummemmat. Etuosa
voisi olla voimakkaampi liikkeessä ja seisoessa. Selän linja voisi olla
voimakkaampi. Voimakkaat kulmaukset takana. Turkki hyvässä kunnossa ja
siinä paljon brindleä. Hyvä luonne ja esiintyminen."Tästä siis
Pessille tulos EH. Onnea Pessille ja Tytille. Molempien koirien
sukutaustasta kerron mielelläni ja tiedustella poikia voi omistajalta Tytti
Saloselta. p.040-7478352. Pojat asuvat Naantalissa. Voit myös käydä
poikien kotisivuilla os. http://personal.inet.fi/koti/pessi_ja_pyry/
Kuvat: Tytti Salonen.
Siitokseen tarjotaan Villi-Joihu Bestmanni , Pessi Lonkat B, silmät ok,
polvet ok. Näyttelytulos EH.


Siitokseen tarjotaan Villi-Joikhu Ihmemies Pyry, Lonkat A,silmät
ok , polvet ok. Näyttelytulos H.
NANAN JA VANJAN PENNUT SYNTYIVÄT 12.10.2008
Nanan pennut syntyivät pitkän ja piinallisen odotuksen jälkeen
Sunnuntai aamuna, kaikki ei mennyt nappiin ja viimekädessä jouduttiin
keisarinleikkaukseen , johtuen suuresta pentumäärästä joka vain ei
tullut omin avuin ulos. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja maailmaan tuli 9
uutta Villi-Joikhua kaikkiaan uros voittoinen pentue. Pentueessa on 7urosta
ja 2 narttua. Nartut ja yksi uros on varattu joten vapaana on 6 urosta
väreiltään parkkeja valkoisin merkein ja mustia valkoisin merkein.
Viikkokuvat tulevat taas aikanaan ja samoin pentujen nimetkin, teemahan on
jo selvillä kuten voit lukea edellisestä Nanan pentujen odotus -uutisesta.
Pentujen luovutus on 30.11.08 tunnistusmerkittynä mikrosirulla. Ota
yhteyttä , jos haluat oman Joikhun elämääsi rikastuttamaan. Nanasta on
oma sivu sukutaulut sivuilla ja Nana on pärjännyt erinomaisesti
Paimensukuisten Katselmuksessa voittaen luokkansa kaksi kertaa sekä
näyttelystä ERI, Vanja taas
on aina oma edustava itsensä , näyttelystä on saanut EH:n sekä on
luonnetestattu 2008. Pennut ovat nyt viikon vanhoja. Kuten edellä tuli
kerrottua ei kaikki mennyt nappiin ja leikkauksen jälkeen oli Nanalla
vaikeuksia maidon tuotannossa ja pentuja jouduttiin lisäruokkimaan, joka ei
ole helppo tehtävä, kun pentuja on paljon. Moni ihminen liittyy
tähän, jotka kaikki rakastavat paimensukuisia koiria ja ovat
auttaneet tämän pentueen alkutaipaleella. Nana oli ensin pentuineen omassa
kodissaan ja nyt Nana ja pennut varttuvat tällähetkellä Iki-Wanhan
Kennelissä, Nana ja osa pentusista siirtyivät Iki-Wanhan Kenneliin
Merja Riijärven hoitoon ja osa pentusista jäi odottelemaan mamman maitoa
vielä tänne , ja Lilli toimi imettäjänä ja Nina Parviainen toimi
sijaisemona pari päivää. Nyt ovat siis mamma Nana ja pennut kaikki
yhdessä kun maitoakin piisaa reippaammin. Haluankin kiittää Nanan
kotiväkeä Sallaa, Eeroa, Emmiä ja Lauria suuresta avusta pentujen
alkutaipaleella , tehtävä ei ollut helppo mutta rakkaus auttoi jatkamaan.
Kiitos Nina Parviaiselle, joka hoiti muutamaa pentua Lillin avustuksella
pari päivää ja nyt kiitos Merja Riijärvelle Iki-Wanhaan joka hoitaa
pentuja nyt ennenkuin Nana ja pentuset siirtyvät tänne. sitten kun Lillin
pennut ovat lähteneet omiin koteihin. Pennut ovat saaneet nimet, tämä
pentue on todellinen Rakkauden pentue , siihen liittyy monen ihmisen tunne
pienen pentusen elämän puolesta. Viikkokuvat on ottanut Merja Riijärvi ja
ne voit katsoa linkistä, jossa näkyvät nyt pentujen nimetkin. Nana
pentuineen on siirtynyt tänne Siuntioon 1.11 ja Nana on kotiutunut
hyvin. Vapaana on 2 urosta,parkki herra Rakkauden Valo ja musta
poika Rakkauden Riemu. Ehkä juuri sinä haluat tarjota valoisan ja
riemullisen perheen näille pojille, niin otapa yhteyttä. RIEMU JA
VALO OVAT LÖYTÄNEET KODIN JA OMAT PERHEENSÄ. PENTUJA EI SIIS VAPAANA.

Nanan pennut 1vk ikäisenä >>>
Nanan pennut 2vk ikäisenä >>>
Nanan pennut 3vk ikäisenä >>>
Nanan pennut 4vk ikäisenä >>>
Nanan pennut 5vk ikäisenä >>>
Nanan pennut 6vk ikäisenä >>>
Nanan pennut 7vk ikäisenä >>>
LILLIN JA FEDJAN PENNUT OVAT SYNTYNEET 15.9.2008
Lilli synnytti yön tunteina maailmaan 8 uutta Villi-Joikhua. Synnytys
meni hyvin ja suht nopeastikin, olihan tämä jo tuttua Lillille
edelliseltä kerralta. Tuttu pesä ja tutut kuviot. Pentuja tuli siis
kaikkiaan 8 , viisi narttua ja kolme urosta. Nartut ovat mustia vaalein
merkein yhtä lukuunottamatta,joka on parkki merkeillä. Urokset ovat kaikki
mustia merkeillä. Tulevatko väritykseltään isäänsä jää
nähtäväksi tulevaisuudessa. Pentueesta sijoitan nartun , jolla on jo
kotikin valmiina. Kaikki pentuset tunnistusmerkitään mikrosirulla ennen
luovutusta joka on 3.11.08. Kerroin aikaisemmin ,että tämä pentue on
unelma pentue ja sijoitusnarttuni nimi tuleekin olemaan Villi-Joikhu Unelma.
Tästä tulevat pentujen nimet. Jälleen tulee aikanaan viikkokuvat tähän
uutiseen josta voi seurata pentujen kasvua ja myös siinä yhteydessä
nimetkin selviävät, ehkä jo ensi viikolla. Kuvassa pennut vajaan
vuorokauden vanhoina. Jos sinua kiinnostaa oma Joikhu tästä
yhdistelmästä, niin ota yhteyttä. Vapaana 2 urosta ja 2 narttua. Nyt
ovat nimet selvillä , vaikka ei ihan vielä ole varmaa kuka on kukin, mutta
viikkokuvissa on jo jotain nimiäkin selvillä. Pentujen nimet ovat: nartut Ulvova
Mimmi, Uneksija, Uskomaton Onni, Unikeiju,sekä Unelma urokset ovat jo
kaikki nimetyt ja ovat: Urhomieli, Urhea Heppu ja Uskollinen Kamu.
Pentueesta vapaana uros URHOMIELI. Vielä ei kaikkien narttujen nimet ole
selvillä kun valintani Unelmasta on vielä auki. Nyt kaikki nimet ovat
selvillä ja minun valintani on selvillä. Unelma on siis
sijoitusnarttuni. Urhomielikin on nyt löytänyt kodin, joten
kaikki pennut ovat varattuja. Kaikki pentuset ovat lähteneet omiin
koteihinsa, paitsi Unikeiju vielä odottelee 8viikon ikää kun pitkä matka
Saksaan odottaa. Unikeiju pääsee perheeseen, jolla on hevostila ja
tulevaisuus näyttää onko Unikeijusta paimeneksi.

Lillin pennut 1vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 2vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 3vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 4vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 5vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 6vk ikäisenä >>>
Lillin pennut 7vk ikäisenä >>>
PENTU-UUTISIA, ODOTETTAVISSA PENTUJA NANALLE JA VANJALLE
Nana, Taapanterin Anni on astutettu uroksella Puurattaren Eldrig
kutsumanimeltään Vanja., joka on 4vuotias koiraherra. Näyttelystä saanut
EH:n. Nanan sivun löydät sukutaulusivulta missä on lisää tietoa,
Nanalla on näyttelystä ERI sekä hyvä menestys Katselmuksissa. Sulho
Vanja on ensikertalainen pentupuuhissa mutta tulee isäänsä Fedjaan. Kosio
menoin kuten isänsäkin suoritti Vanja tutustumisensa Nanaan. Molemmat
osapuolet joikhasivat siis ulvoivat toisilleen joten se oli rakkautta
varmasti ensisilmäyksellä. Vanja on luonteeltaan toimeen tuleva ja kiltti
, omaa oman päänsä vaikka sitä nöyryyttäkin löytyy ja tämä
täydentää mielestäni Nanan hiukan topakkaa luonnetta. Kaikin puolin
pariskunta näytti sopusuhtaiselta ja toivottavasti ultra neljän viikon
päästä näyttää positiivisen tuloksen. Siitä sitten tieto tänne
aikanaan. Pentujen laskettu syntymäaika on 15.10.2008 ja pennut luovutetaan
mikrosirutettuina kuten ennenkin. Tästäkin pentueesta sijoitan nartun ,
joka vielä etsii kotia. Jos olet kiinnostunut sijoitusnartusta niin ota
yhteyttä. Nana kävi ultrassa 9.9.08 ja tulos hyvin
positiivinen, siellä näkyi 7 pentua. Pentujen nimiskaalakin alkaa
ajatuksissa olla, kun pariskunta oli niin rakastunut,että nämä ovat
varmasti Rakkauden hedelmiä, eli tämä pentue on Rakkaus
-pentue. Rakkauden Hedelmä onkin jonkin pentusen nimi ja tulevaisuus
näyttää mitä jatkossa seuraa. Vielä siis odotusta ja kun pennut ovat
syntyneet tulee siitä tieto uutisiin.
Puurattaren Eldrig, Vanja, Lonkat A/B silmät, polvet
terveet Kuva:Mervi Salonen


Taapanterin Anni ,Nana Lonkat B ,silmät ja polvet terveet
PENTUJA ODOTETAAN LILLILLE JA FEDJALLE
Lilli, Villi-Joikhu Kauan Toivottu ja Fedja, Villi-Joikhu
Tehopakkaus saivat toisensa , Fedjan johdatellessa morsiamensa omaan
mielipaikkaansa kodin lähistöllä olevaan "pöpelikköön".
Astuminen oli vaivatonta Fedjan ensin suorittaessa omat kosio menonsa , piti
kelliä, kieriä. liehitellä, pökkiä kuonolla sekä takapuolella, jonka
jälkeen asia oli valmis. Pentuja siis odotellaan ja laskettuaika on
16.9.08. Lilli piti astuttaa Fedjalla aiemmin , mutta asia jäi silloin
toteutumatta ja nyt kun sain Lillin kanssa uuden mahdollisuuden niin Fedja
oli se ainoa minulle oikea uros. Jos kasvattajalla on unelmapentue on tämä
minulle sitä. Toivottavasti olisi nyt saanut alkunsa Villi-Joikhu Unelma,
joka tulee olemaan sijoitusnarttuni nimi ja niin pentue on U-pentue.
Lilli ja Fedja mielestäni sopivat toisilleen erinomaisesti täydentäen
toisiaan ja molempien luonteet ovat aivan ihanat. Molemmista koirista
löydät sukutaulu sivuilta oman sivun. Pennut luovutetaan mikrosirutettuina.
Lilli käy ultrassa Elokuun puolivälissä ja siitä tulee tieto tähän
uutiseen. Pentueesta sijoitan nartun. Molemmat , sekä Lilli että
Fedja ovat myös menestyneet Katselmuksissa erittäin hyvin. Lilli kävi
ultrassa 14.8.08 PENTUJA ON TULOSSA, siellä näkyi 6 pentua. Nyt siis
jatketaqn odotusta ja tieto pentujen syntymästä tulee jälleen
uutisiin.
Villi-Joikhu Tehopakkaus lonkat A silmät, polvet
terveet Kuva:Mervi Salonen
Villi-Joikhu Kauan Toivottu lonkat B. silmät ja polvet terveet
DONNAN MATKA SATEENKAAREN TOISELLE PUOLELLE,
Donnaa muistaen.
Villi-Joikhujen kanta emä, lauman johtaja, suuri koirien diblomaatti ja
pentujen opettaja , suuri persoona isolla P:llä ja lähes 15 vuoden
yhteisen elämämme aikana rakastettu perheenjäsen on poissa. Donna
BH TK2 Reppulin Belladonna ei elämänsä aikana sairastanut lainkaan vasta
viimeaikaiset vanhuuden vaivat ja voimien hiipuminen sai Donnan
jättämään tämän elämän meidän kanssamme. 10.6.2008 Donna nukkui
ikiuneen oman perheen ympäröimänä minun kainalooni, ja niin alkoi
Donnan taival Dibin luokse. Siellä ne nyt kirmaavat yhdessä vailla tuskia
. Meille jäi kultaiset muistot ja kaipaus on suuri ja rajaton. Donna oli
lauman johtaja ja johti sitä viimeiseen asti. Kukaan ei sitä asettanut
kyseenalaiseksi, Donnalla oli Diplomaattinen luonne, jonka ei
tarvinnut koskaan äreillä kenellekään vaan pelkällä katseella Donna
selvitti toistenkin kinat ja kaikki koirat yleensä kunnioittivat Donnaa.
Donna myös opetti pentuja ja näytti mallia miten toimitaan. Donna oli
suuri persoona . Donna oli moni toimi koira , lajina agility, toko, ja toimi
aikanaan pelastusryhmässä ja etsi eksyneitä ihmisiä. Läpäisi vanhoilla
päivillään yli 10vuotiaana poropaimennuskokeen ja myös BH-kokeen.
Harvoin saa tuntea niin viisasta koiraa, kuten se , että aina kun Donna oli
pulassa, milloin juuttuneena kalliorailoon, uponneena suohon tai uponneena
joen rantamutaan se kutsui minua auttamaan haukkuen ja aina vastasi kun
sitä huudettiin, se tiesi, että sitä ei pulaan jätettäisi ja
kiitollinen olen Donnalle kun Donna haukunnallaan lumimyrskyssä varoitti
kaatuvasta puusta jota en kuullut ja ehdittiin alta pois kun maa jo tärisi.
Siinä olisi käynyt tosi kehnosti ilman Donnan viisautta, koska kyse ei
ollut mistään pikku puusta. Donnalla oli pitkä hyvä ja terve elämä
mistä saa olla kiitollinen. Kiitos Donna ja hyvää matkaa sinne Dibin
luokse. Donna saatetaan viimeiseen lepoon omalle pihalle Dibin viereen ja
kaipaamaan sinua jäivät perheesi , Ansku , Seppo, ja tyttären tyttäremme
Milja, joka oli myös sinua saattamassa sekä Doora, Dina ja Dani.
BH TK2 Reppulin Belladonna
PENTUSUUNNITELMIA VUODELLE 2008
Lähitulevaisuuden pentusuunnitelmia on kahdelle nartulle, Taapanterin
Annille sekä Villi-Joikhu Malli-Mantalle. Molemmat nartut on tarkoitus
astuttaa lähitulevaisuudessa, eli tässä juoksuja odotellen, kesän
aikana. Taapanterin Annin , Nanan sivun löydät sukutaulusivulta,
Malli-Mantasta eli Nanista löydät kuvia katselmus uutisista. Nani ei ole
sijoitusnarttuni , mutta astutetaan ja tulee pentuilemaan tänne. Nani on
edesmenneen rakkaan Dibimme tytör. Uros valinnoista , Taapanterin Annille
on suunniteltu urosta parkkia herraa Millanun - Isoronttia ja Nanin sulho on
vielä hiukan auki. Valinnoissani pyrin siihen, että pariskunta
täydentäisi toisiaan ja luonne on minulle tärkeä asia. Kun asiat
varmistuvat tulee siitä tietoa tänne uutisiin. Näiden narttujen jälkeen
on vuorossa Joulun Tähti,Aiku ,Riski-Tyttö eli Pupu sekä uudestaan
tulossa Villi-Joikhu Kauan Toivottu. Lilli. Lillin sulho on oma
kasvattini Villi-Joikhu Tehopakkaus. Myös Aikulle saatan kaavailla
omaa kasvattiani sulhoksi. Suunnitelmat asettuvat siten miten juoksut
tulevat , mutta pentuja on siis tulossa eri yhdistelmistä. Jos sinua
kiinnostaa oma Joikhu niin ota yhteyttä. Jokaisesta pentueesta sijoitan
nartun , joten sijoituskotejakin tarvitaan. Soittele niin jutellaan
lisää. Kaikista näistä nartuista löydät tietoa sukutaulut
sivulta.
UNNAN PENNUT SYNTYIVÄT 5.5.2008
Unna pyöräytti keväiseen auringon paisteeseen kuusi pentua ,
neljä narttua ja kaksi urosta. Synnytys sujui hyvin ja ennätyksellisen
nopeasti olivat pennut maailmassa. Taisi Unna tehdä Joikhujen ennätyksen.
Emä ja pennut voivat hyvin. Unna on esimerkillinen mamma , hoitaa hyvin ja
on erittäin tarkka ja siisti. Kaksi parkkia narttua ja kaksi mustaa
merkeillä sekä pojat mustia merkeillä, on tällä kertaa värivalikoima.
Pentujen luovutus on heti Juhannuksen jälkeen 23.6.08 ja pennut
luovutetaan tunnistusmerkittyinä. Minulla siintelee mielessäni
edelleen yhden nartun pitäminen kotona, Unna on ihana koira ja isukki
Kipinä on mahtava ja ihastuttava , eli jos minulla olisi joskus uros niin
se olisi varmasti Kipinän kaltainen. Viikkokuvat päivittyvät
tähän ajallaan , annetaan pentujen ensin kasvaa . Nimiä en ole miettinyt
, mutta ajatus tästä kehittyi Unnan nopean synnytyksen puitteissa, se oli
nopea , joten pentuset ovat Superia. Sen tiedän nyt , että jokaisen pennun
nimi alkaa Super ja sitten jotain, joka vielä on avoinna. Ehkä se tässä
viikon aikana kehittyy tämä nimipolitiikkakin. Jäädäänpä siis
odottelemaan viikkokuvia. Kiitos Nina Parviaiselle eli Unnan
sijoitusmammalle apukätilönä olemisesta,sekä muustakin avusta. Super-poppoolle on nimet
annettu ja ne näet viikkokuva linkistä. Kaikki Unnan pennut ovat
varattuja. Jos sinua kiinnostaa oma Joikhu niin kurkista suunnitelmia 2008
uutista , juoksuja odotellaan nartuille Taapanterin Annille sekä
Villi-Joikhu Malli-Mantalle.
Unna ja pennut. Pennut vajaan vuorokauden ikäisinä.

Unnan pennut 1vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 2vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 3vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 4vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 5vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 6vk ikäisenä >>>
Unnan pennut 7vk ikäisenä >>>
26.4.2008 Kävi Aiku Villi-Joikhu Joulun Tähti silmäpaneelissa
Tuusulassa. Aikun tutki viisi eri silmälääkäriä ja tulos oli TÄYSIN
TERVEET SILMÄT. Tästä voit käydä lukemassa lisää Aikun omalta
sivulta. Tulevaisuudessa Aikulle on suunnitteilla pentuja. Pitkä odotus ja
jännitys kääntyi IHANAAN UUTISEEN. Tämä tarkoittaa myös sitä, että
emällä Villi-Joikhu Nappisilmällä ei ole siis HC-jälkeläisiä. Joulun
pentueen kaikki koirat on tutkittu ja kaikki ovat ok.
PENTUJA ODOTETTAVISSA 8.5.2008 UNNA JA KIPINÄ
Vihdoinkin kaiken odottelun jälkeen onnistui. Unnalla meni juoksu
ohi viime vuonna ja nyt se odotettu pentue on tulossa. Unnasta saat tietoa
sukutaulut sivulta, jossa Unnalla on oma sivu. Pentueen isä Filiokus
Kipinä valloitti minut heti kun tutustuin siihen. Herra Kipinä on avoin ,
ystävällinen ja valloittava persoona, jonka ehdottomasti halusin pentueen
isäksi. Kipinä siis osaa hurmaamisen taidon. Unna on käynyt ultrassa ja
siellä ne paaperot näkyivät , lääkäri laski niitä heti kuusi pentua ,
eli ihan kivasti. Odotus jatkuu ja uutisiin tulee tieto heti kun pennut ovat
syntyneet. Pentueesta pidän yhden nartun , sijoitan tai pidän kotona
kasvamassa sen sitten näyttää aika. Pennut luovutetaan sirutettuina ja
noin luovutus on Juhannuksen tienoilla , joka tarkentuu kun pentujen
syntymäpäivä on tiedossa.
Samejäntans Unna lonkat A silmät, polvet
terveet
.

Filiokus Kipinä lonkat A, silmät terveet
11.3.2008 SYNTYI DINAN PENTU
Päivän valon näki vihdoin ja viimein piinallisen odotuksen jälkeen
Dinan ,Nappisilmän poika ja kuten uumoiltiinkin jo aikaisemmin ultran tulos
oli sittenkin oikein yksi niitä vain oli , vaikka välillä mietittiin
kahta. Pentu on musta uros ja nimeltään Villi-Joikhu Ainokainen, jonka jo
päätin aikaisemmin. Ilman lääkärin apua asia ei sujunut, mutta nyt
voivat Dina sekä Ainokainen hyvin. Tämän urospennun osalle kaavailen
tulevaisuudessa siitosoikeutta , kun pentu on kauan toivomastani
yhdistelmästä ja kun niitä on vain yksi niin sitäkin arvokkaampi.
Topakka poika tuntuu olevan. Pentu on tällähetkellä vielä vapaa.
Ainokainen luovutetaan tunnistusmerkittynä sirulla kuten kaikki muutkin ja
luovutus ajankohta on 29.4.2008 . Ainokaisestakin tulee aikanaan viikkokuvia
ja tietoa tähän uutiseen. Ainokainen kaipaa vielä sitä omaa
kotiaan ja rakastavaa perhettään. Mielellään Etelä-Suomen
alueelta. Ainokainen on nyt saanut kodin ja oman perheen.
Yhteystietoni löytyvät sivuiltani , jos olet kiinnostunut omasta
JOIKHUSTASI , soittele niin jutellaan lisää.
Dinan pentu 1vk ikäisenä >>>
Dinan pentu 2vk ikäisenä >>>
Dinan pentu 3vk ikäisenä >>>
Dinan pentu 4vk ikäisenä >>>
Dinan pentu 5vk ikäisenä >>>
Dinan pentu 6vk ikäisenä >>>
Dinan pentu 7vk ikäisenä >>>

Dinan pentu vuorokauden ikäisenä
7.3.2008 SYNTYIVÄT LOLAN , VILLI-JOIKHU IKILIIKKUJAN PENNUT
Päivän valon näkivät sujuvan synnytyksen myötä 3narttua ja 2
urosta. Urokset ovat molemmat soopeleita ja nartuista kaksi on tummaa
parkkia ja yksi soopeli. Tästä pentueesta sijoitan yhden nartun. Pennut
luovutetaan tunnistusmerkittyinä mikrosirulla ja luovutus ajankohta on
25.4.08 alkaen. Pennut ja emä voivat hyvin ja Lola on huolehtivainen ja
myös kovin vahtivainen mamma tällähetkellä, kuten luonnollista on.
Pentueesta on varattu yksi uros toinen etsii kotiaan. Lisäksi nartuista on
kaksi varattu , vielä on epäselvää onko toinen varauksista sijoitus
nartun paikka vai ei , se selviää tässä myöhemmin. Kun pennut kasvavat
, tulee tähän jälleen viikkokuvia joista näkee pentujen kehitystä ja
kasvua. Myös pentujen tulevista nimistä tulee aikanaan tietoa , sen
tiedän jo nyt että tämä pentue on O-pentue , edellisistä on vuosi
väliä ja monet astutukset ovat menneet pieleen tällä välillä ja nyt
tuli sitten OIKEA-OSUMA, joten tästä lähti pentujen nimet. Kuka se on ja
mitkä ovat loput niin selviää myöhemmin, ehkä jo viikkokuvien
yhteydessä. Nyt on nimet annettu ja viikkokuvista näet kuka on
kuka. Surullisin mielin lähetimme matkaan sateenkaaren tuolle
puolen ORIGINELLIN, joka sairastui pääsiäisenä, Originelliltä ei
puuttunut lämpöä, rakkautta, ja huolenpitoa mutta tämä ei auttanut ja
niin jouduimme eläinlääkärin kanssa tekemään raskaan päätöksen kun
elinmahdollisuuksia ei enää ollut. Nyt on Originellin hyvä olla ilman
tuskia. Hän nukkui pois 25.3.08 ollen joukossamme 2.5viikkoa. Muuten
täällä pikku Joikhut vipeltävät jo kovasti ja ovat kasvaneet.
Viikkokuvat tulossa loppuviikosta. Pentueesta on vapaana uros Onnenonkija,
joka kaipaa omia rakastavia ihmisiään. Sijoituspentuni tästä
pentueesta on Oiva-Otus , joka menee Lolan perheeseen. Oiva-Otus saa siis
tulevaisuudessa oman sivun sukutaulut sivulle. Onnenonkija sai myös
oman kodin ja perheen ja nyt kaikki pentuset ovat lähteneet omiin
koteihinsa. Oiva-Otuksesta tuli Inez, hänestä voit lukea lähiaikoina
tietoja omalta sivulta joka löytyy sukutaulut sivuilta.
Lolan pennut 1vk ikäisinä >>>
Lolan pennut 2vk ikäisinä >>>
Lolan pennut 3vk ikäisinä >>>
Lolan pennut 4vk ikäisinä >>>
Lolan pennut 5vk ikäisinä >>>
Lolan pennut 6vk ikäisinä >>>
Lolan pennut 7vk ikäisinä >>>

Lolan pennut vuorokauden vanhoina
VILLI-JOIKHU RÄISKYVÄRUSKO,PAPU KÄVI NÄYTTELYSSÄ
Villi-Joikhu Räiskyvärusko eli Papu kävi elämänsä ensimmäistä
kertaa oikeassa näyttelyssä. Reissu Juukaan meni loistavasti , Kiitos
Maijalle. Kuvan Papun näyttelymenestyksestä lähetti Maija Huusko , Papun
omistaja. Papu sai myös loistavan arvostelun joka on tässä: "
Keskikokoinen. Hyvä pää ja korvat. Oikeat mittasuhteet, selässä hieman
pehmeyttä, muuten hyvät mittasuhteet. Hyvin kulmautuneet raajat, hyvä
turkki ja häntä. Kevyet liikkeet, oikea luonne."
Juuka 1.3.2008 Tuomari Jari Fors. NUO ERI 1, PN 2 JA VARASERTI.
HYVÄ MAIJA JA PAPU JA PALJON ONNEA HIENOSTA MENESTYKSESTÄ.
Kuva : Maija Huusko

POROPAIMENNUSKOKEEN TULOKSIA
Poropaimennuskoe pidettiin tänä vuonna Sodankylässä 7.-9.3.08
viikonloppuna. Kokeessa oli mukana kaksi kasvattiani VILLI-JOIKHU
BESTMANNI, PESSI sekä VILLI-JOIKHU IHMEMIES, PYRY .
Molemmat koirat läpäisivät kokeen ja osoittaen paimennusviettiä .
PALJON ONNEA PESSILLE JA PYRYLLE OMISTAJINEEN, kiitos TYTTI JA ESA , oli
varmasti mukava reissu.
JOULUN TÄHTI, AIKU SILMÄTUTKIMUS TULOS
Joulun Tähti. Aiku pevisa-tutkittiin ensimmäisen kerran 12.3.06 Aikun
ollessa 1v ja 3kk vanha. Kaikki ok paitsi silmistä tuli HC 1 lausunto eli
kaihi molemmissa silmissä. Mevetissä lääkäri antoi minun itse myös
katsoa silmät selostaen samalla ja siellä näkyi kolme ohutta viivaa.
Aikulle suunnitellut pentuhaaveet haudattiin tämän vuoksi. Minulla on
tapana tarkastuttaa kaikki omassa omistuksessani olevat koirat kahden vuoden
välein vaikka HC olisi todettu, koska näin saamme todella faktatietoa
miten se tilanne kehittyy vai kehittyykö mitenkään. Näin myös Aikun
kohdalla joka uusinta tarkastettiin Vet-Setissä Lokakuussa 07. Lääkäri
ei enää nähnyt silmissä viivoja vain pisteitä ja ei aivan ollut HC:n
kannalla , tapausta hän piti epäselvänä mutta ei varsinaisesti kaihina.
Keskustellessani Mevettiin tilanteesta, siellä oltiin sitä mieltä, että
lääkäri haluaisi tarkastaa koiran nyt kun oli nähnyt sen alunalkaen.
Näin tehtiin, Aiku kävi tarkastuksessa 16.1.08 ja lausunnon mukaan
silmissä ei ole HC , vaan nukleaarisia tiivistymiä linsseissä , eli HC
-lausunto on korjattu ja silmätarkastuksessa ei todettu mitään muuta eli
ovat terveet. Kysyin vielä asiaa tarkistaakseni Vet-Setistä , josta
suositeltiin kuitenkin silmäpaneelia, johon paikka on keväällä varattu.
Kun EU - on joka paikassa mukana niin myös tässä , sain vastaukseksi ,
että tälläisissä tapauksissa paneelia kuitenkin suositellaan. Aikun
kohdalla teemme näin ja sitten toivottavasti vihdoin voimme myös
suunnitella Aikulle jälkeläisiä. Kun tämä on selvillä , tulee tietoa
Aikun Joulun Tähden omalle sivulle asiasta.
PENTUJA ODOTETTAVISSA 2008
Vihdoin tuli odotettuja juoksuja, ja nyt on Villi-Joikhu
Nappisilmä Dina sekä Villi-Joikhu Ikiliikkuja,Lola
astutettu. Molemmat käyvät ultrassa tammi-helmikuun
vaihteessa, jotta varmistetaan tulevat pennut. Molemmista pentueista myös sijoitan
narttupennun. Dinan sulho on Naavaneidon Susihukkanen, fiksu
ja hyvän luonteen omaava koiraherra, joka on terve silmiltään ,
A-lonkkainen,sekä kyynärät ok. Lolan sulho puolestaan on
vilkas ja iloinen koiruus, Puhuripeikon Indi, silmät terveet ja
lonkat A/B. Dinasta ja Lolasta löydät lisätietoa sukutaulut sivulta.
Dinan pentueen laskettu aika on 4.3.08 ja Lolan pentueen laskettu aika on
10.3.08. Pennut luovutetaan mikrosirulla tunnistusmerkittyinä. Jos olet
kiinnostunut Paimensukuisesta pennusta niin ota yhteyttä ja meille voi
tulla myös katsomaan koiria. Kun ultrassa on käyty tulee tähän siitä
lisää tietoa. Dinalle nämä pennut ovat viimeiset jonka jälkeen Dina
jää näistä pentuhommista "eläkkeelle."
Molemmat Dina sekä Lola ovat nyt käyneet ultrassa. Molemmat ovat
kantavia. Dinalla näkyi ultrassa yksi pentu. Jos se on narttu niin se
sijoitetaan ja etsii sijoituskotia, jos taas uros niin sitä kaavailen
siitokseen jatkossa. Pennun pitäisi saada koti mielellään Uudenmaan
alueelta. Pennun nimi on valmiina, joka on Villi-Joikhu Ainokainen,
varmistuksen tähän antaa synnytystä edeltävällä viikolla tehtävä
röntgen.
Lolan ultrassa näkyi 4-5 pentua ja tästäkin sijoitetaan myös
narttupentu. Lisää uutisia tulee pentujen synnyttyä.
Naavaneidon Susihukkanen lonkat-A silmät ok.

Villi-Joikhu Nappisilmä lonkat-A , silmät ok.

Puhuripeikon Indi Lonkat A/B silmät ok.

Villi-Joikhu Ikiliikkuja Lonkat C silmät ok. kuva: Rosa Kotoaro
DIBIN MUISTOKSI
Olit Dibi loistokoira, rauhallinen olemuksesi oli aina esimerkki muille
lauman jäsenille ja olit meidän pihavahti siinä omalla paikalla tammen
läheisyydessä portille katsoen. Nyt et ole siinä, vaan taivaan kodissa ,
jossa veljesi Hallan kanssa kirmaat vehreitä niittyjä ja poissa on kipu ja tuska.
Elit täysillä ja täysipainoisesti elämäsi , rakastettuna ja Sepon tyttönä. Herätit omalla tyylilläsi Sepon joka aamu tassu kättä vasten. Pöydän alla tykkäsit olla Sepon jaloissa.
Kun olit märkä et koskaan elämäsi aikana kuivannut itseäsi vaan menit mammasi Dooran hoteisiin joka kuivasi nuollen märät tassusi.
Sairastuit äkillisesti ja vain kaksi päivää niin olit poissa. Nukuit pois omassa kodissasi läheistesi ympäröimänä.
Kaipaus on suuri , surusta puhumattakaan. Meillä on Dibin kokoinen tyhjä aukko sydämissämme. Muistot täyttää sen ajallaan. Silloin voin hymyillä.
Mammasi Doora ja isoäitisi Donna etsivät sinua ja tyttäresi Dina jätti sinulle hyvästit käyden haistamassa sinua kaiken jälkeen. Haistoi ja kuono kiinni huovassa ja sitten pikainen lipaisu ja Dina kääntyi pois.
Dina tyttäresi taitaa olla yhtä tunteikas kuin sinä Dibi.
Tammen juurelle saatamme sinut pian ja matkaa rauhassa siellä taivaan kodissa.
Syvästi kaivaten perheesi Ansku , Seppo , Donna , Doora ja Dina.

KATSELMUS 2007
Katselmus 2007 juttu on valmis. Lukea sen voit klikkaamalla linkistä.
KOIRIENI TERVEYDESTÄ
Sukutaulut sivulle on tarkoitus lisätä jokaisen koiran omalle sivulle
uusi terveys-osio, joka kertoo koiran terveys tilanteesta ja kyseisen
koiran jälkeläisistä. Vanhempien koirieni tiedot lisätään ensin.
22.1.07 LILLIN PENNUT OVAT SYNTYNEET
Lillin ( Villi-Joikhu Kauan Toivottu) pentuset näkivät päivänvalon pitkän odottelun jälkeen. Ultran tulos petraantui ja maailmaan pötkähti 7 palleroa, 6 narttua ja 1 uros.
Synnytys sujui hyvin lähti käyntiin vain hitaasti ja täytyy sanoa, että Lilli on viisas tyttö. Varsinaisten supistusten käynnistymistä odotellessa, päivällä kun käytin Lilliä asioillaan tienposkessa, pyrki joka kerta Lilli autooni, joka oli katoksessa parkissa. No, ei nyt autoon sanoin minä ja odoteltiin edelleen. Supistukset lähtivät käyntiin ja kun oli kaksi tuntia jo kulunut siitä, eikä pentua vain kuulunut, otin yhteyttä eläinlääkäriin ja hän kehotti tulla näyttäytymään. Näin lähdimme matkaan Lohjalle. Lilli tuli autoon tosi mielellään sinnehän oli se usein päivän mittaan halunnut ja asettui kanssani takapenkille. Oli ajettu ei puoleen väliinkään kun ensimmäinen pentu syntyi ja niin lähti homma käyntiin, seuraava eläinlääkärissä ja kolmas taas kotimatkalla autoon. Lilli oli jotenkin ylentyytyväinen autosynnytykseen. Loput pennut syntyivät kotona ja iloinen olin minä kun mielummin mennään eläinlääkäriin vaikka vähän "turhaan" parempi näin. Lilli hoiti hienosti asiat ja nyt hoitaa ja lepäilee pentujensa kanssa.
Pentujen nimet eivät kaikki ole selvillä vielä mutta alku on jo olemassa. Nimittäin yhtä pentua sai hieman " elvytellä" ja lähtihän se sitten hengittelemään. Siitä näiden pentujen nimet. Tämä pentu on nimeltään ELINVOIMA ja kaikki pentujen nimet tulevat alkamaan sillä E: kirjaimella.
Pentueesta sijoitan nartun ja se etsii vielä kotiaan. Luovutus on pennuilla tunnistusmerkittyinä 6.4.2007 eli Pääsiäiseksi. Kotisivuiltani voit seurata pentujen kehitystä viikkokuvien muodossa.
Kaikki pennut ovat nyt lähteneet suureen maailmaan eli ovat löytäneet
kotinsa ja Energiapommi ihan ulkomaille Ruotsiin asti.
Lillin pennut 1vk ikäisinä >>>
Lillin pennut 2vk ikäisinä>>>
Lillin pennut 3vk ikäisinä>>>
Lillin
pennut 4vk ikäisinä>>>
Lillin
pennut 5vk ikäisinä>>>
Lillin
pennut 6vk ikäisinä>>>
Lillin
pennut 7vk ikäisinä>>>
Lillin pennut 1pv ikäisinä.

22.1.07 Tulevia pentusuunnitelmia vuodelle 2007
Tulevia pentusuunnitelmia pohtiessani tälle vuodelle kolme narttua on vuorossa, missä järjestyksessä juoksut tulevat niin sen näyttää aika, mutta seuraavasta juoksusta on tarkoitus astuttaa Villi-Joikhu Malli-Manta , Samejäntans Unna ja Taapanterin Anni seuraavat perässä. Unnalle on
tarkoitus käyttää omaa kasvattia Villi-Joikhu Ihmemiestä, Malli-Manta
katselee Naavaneidon Susihukkasen suuntaan ja Taapanterin Annille on
mietintämyssy päässä. Monta mukavaa uros vaihtoehtoa on ja ainahan ei se ensimmäinen ajateltu ehkä onnistukaan , joten varallakin pitää vaihtoehtoja olla. Kun astutus on tosiasia niin siitä tulee uutisiin tieto. Kuka on tuleva mamma ja kuka on sulho. Tässä sitä juoksuja
odotellaan.
23.12.06 Lillin astutus
Lilli, Villi-Joikhu Kauan Toivottu on astutettu uroksella Tuiskuturkin Natiainen lähemmin Vili. Astutus onnistui joten pentutilaus on tehty ja nyt odotellaan tuloksia. Tapani mukaan tulen käyttämään Lillin ultrassa jossa varmistetaan että on kantava. Ultara on joskus Tammikuun puolivälissä. Laskettu aika on pentusille 15.2.07
Lillistä löydät lähemmät tiedot Lillin omalta sivulta sukutaulut siis sukutaulun kera.
Vili on silmätarkastettu juuri äskettäin ja on
A-lonkkainen, sekä kyynärkuvattu 0/ 0 tuloksella oleva koiraherra. Luonteeltaan Kiltti, avoin, sosiaalinen ja ihmisläheinen. Ei pärise toisille uroksille ja tottelee hyvin sekä oppii nopeasti asioita.
Vilin isä on Tuiskuturkin Ransu ja emä on Naavaneidon Natiivi. Pennut luovutetaan tunnistusmerkittyinä ja pentueesta sijoitan yhden nartun. Sijoituskoti on vielä löytymättä.
Lilli kävi ultrassa 15.1.07 ja pentuja on tulossa. Ultrassa näkyi neljä pentua, mutta tarkka lukumäärä ja sukupuolijakauma selviää kun pentuset ovat maailmassa. Nyt siis odotellaan edelleen ja pentusista tietoa tulee kun ovat syntyneet.
Lilli Kauan Toivottu lonkat B ja silmät ok polvet ok.

Tuiskuturkin Natiainen silmät ok kyynärät ok ja lonkat A.
27.11.06 Dinan pentu syntyi
Dinan pentu syntyi maanantai aamuna pitkän odottelun jälkeen. Kuten arvata saattoi ei tämä musta tyttö tullut ilman apua maailmaan vaan leikkaus oli tarpeen. Kuvassa ikää on 10 tuntia ja molemmat voivat hyvin.
Pentu jää minulle ja sijoitus koti on jo olemassa. Pentu on myös ristitty. Pentu on todella nimensä mukainen Villi-Joikhu
Yksiainoa. Nimi asia tuli päätetyksi jo silloin kun ajoin Dinan kanssa ultrasta kotiin ja mietin ultran tulosta, että vain Yksiainoa pentu. Siinä oli tietenkin nimi pentuselle riippumatta sukupuolesta. Toivottavasti jatkokin sujuu hyvin ilman komplikaatioita. Kun tästä alkuhässäkästä päästään niin kuvia luvassa lisää. Nyt sitten odotellaan seuraavaa Lillin juoksun alkamista.
Ikää on nyt kolmeviikkoa , silmät auki ja hampaat ovat puhjenneet. Pentu on isokokoinen kun on käytössä kymmenen maitobaaria mistä valita. Dina on erittäin huolehtivainen mamma aina suojelemassa tassullaan pentua jonka laittaa pennun päälle ja sitten lisäksi painaa kuononsa siihen. Lähitulevaisuudessa selviää mikä on sitten pennun kutsumanimi.
Villi-Joikhu Yksiainoa sai kutsumanimekseen AIDA, joka lähti tänään sijoituskotiinsa Helsinkiin toisen Villi-Joikhun , Joulun Loisteen kaveriksi. Aidasta tulossa sukutaulut sivulle oma sivu.


6.10 PENTUJA ODOTETTAVISSA
Pentuja odotellaan Dinalle Nappisilmälle. Dina on astutettu uroksella Kurkipirtin Tuisku, 3vuotias, joka on leikkisä, vilkas, kiltti ja luottavainen koiratuttavuus. Tyypilliseen tapaan kellahdetaan selälleen ja odotellaan rapsutuksia. Säpäkkä poika, kun astumisessa ei kauan kuono tuhissut. Tuisku tulee hyvin toimeen toisten kanssa, eikä toisille uroksillekaan kauheasti viitsi urahdella.Vahtii oman pihansa haukkumalla jos siellä joku liikuskelee, kuten tekee
Dinakin. Tuiskulle jälkeläiset ovat ensimmäiset.
Pentujen odotettu syntymä aika on 21.11 ja Dina on tarkoitus käyttää Lokakuun puolivälissä ultrassa, varmistaen. että on kantava. Pentueesta sijoitan yhden nartun . Dinasta lisää tietoa löydät Dinan omalta sivulta ja kuvia galleria sivulta.
30.10. Dina kävi ultrassa ja siellä näkyi ainoastaan vain yksi pentu.

Villi-Joikhu Nappisilmä lonkat A silmät ok.
Kurkipirtin Tuisku Lonkat A ja silmät ok.
6.10 DOORA SIUNTION KOIRAKERHON TOKO-MESTARI
Meillä Siuntion Koirakerholla on yleensä kahdet viralliset Tottelevaisuuskokeet vuodessa, joista toinen on kerhomme mestaruuskisa. Kerhomme jäsenistä kilpailee muutama eri luokissa.
Olin ilmoittanut Dinan kisaan, mutta Dina keksi juuri pari päivää ennen aloittaa juoksun ja niin ei voinut osallistua koko kisaan. Kisapaikkahan minulla oli ja se oli maksettu.
Mistään ei saanut enää toista kilpailijaa siihen tilalle. Mietin ja niin päätin vaihtaa koiraa otin Dooran Dinan tilalle. Dooralla on oikeus kilpailla alo-luokassa ja sillä on yksi ykköstulos jo olemassa , mutta homma on jäänyt ja Doora ei ole kilpaillut vuosiin ja viimeksi vanhojen sääntöjen aikaan. Siis emme olleet harjoitelleet uusia liikkeitä. Liikkeestä maahan ja hyppy ovat nykyisin vaikeampia ja eri liikkeitä kuin ennen.
No, kokeillaan kun olin se paikan maksanutkin. Kisa alkoi enkä jännittänyt niin paljon ainakaan ,kun ajattelin, ettei mitään voi tulla. Edellisenä iltana kun vain olin kokeillut näitä uusia liikkeitä eivätkä ne ihan nappiin menneet, muut liikkeet Dooralla on kyllä muistissa. Ykkösen raja on 160pistettä enkä siis uskonut tähän. Lisäksi Dooralla on ikää lähes 11vuotta , vaikkakin koira on hyvässä kunnossa.
Kisa meni ja ei se niin hullusti mennyt olin tyytyväinen suoritukseen nämä asiat huomioiden. Pisteet olivat kyllä uskomattomat 159,5 pistettä vain puoli pistettä ykkösestä. Silloin tietysti harmitti. Niin pienestä kiinni se ykköstulos. Kisa oli ja meni ja kun kaikki kerhomme kilpailijat olivat suorituksensa tehneet, enkä ollut sen kummemmin seurannut muiden pisteitä, niin oli aika Tuomarin kertoa kuka on Kerhon Mestari ja jakaa kiertopalkinto pienen pokaalin kera, jonka sitten saa itse muistoksi. En ollut uskoa korviani kun Dooran ja minun nimi mainittiin ja vähän hölmistyneenä otimme palkinnon vastaan. Doora oli tällä tuloksella ansainnut Mestaruuden siis melkein 11vuotiaana. Doora todella yllätti ja vakuutti minut entisestään, että kyllä se vanha koirakin osaa. Nyt toiveissa elää ne kaksi puuttuvaa tulosta jos Doora vaan jaksaa. Mutta emme ota asiasta mitään paineita.
Villi-Joikhu Pikku-Musta Doora
Siuntion Koirakerhon Tokomestari v. 2006
27.08.2006
NÄYTTELYPÄIVÄ RAISIOSSA 12.8.06
Näyttelypäivä valkeni aurinkoisena ja kuumana. Näyttelyyn täältä lähti koko porukka, koirat vetreät veteraanit Donna ja Doora ja Dibi ja Dina mukaan vain seuraneiteinä. Lisäksi näyttelyyn olin ilmoittanut kaksi sijoituskoiraani, Taapanterin Annin Nanan ja Samejäntans
Unnan. Nuoret nartut vailla tuloksia ja toki toivoin sitä paimensukuiselle tosi hyvää tulosta EH:ta sitä punaista nauhaa. Norjalainen tuomari. Donna ja Doora lähtevät näyttelyreissuille niinkauan kuin jaksavat. Matkaan siis koirien lisäksi lähti mieheni Seppo ja Milja 7v. tyttären tyttäremme. Omista kodeistaan paikalle tulivat Nanan perhe ja Unnan perhe sekä Lohjalta Lolan perhe katsomaan näyttelyä ja toimintaa mitä siellä pitää tehdä, onhan Lolakin tulevaisuudessa menossa näyttelyyn. Porukkaa oli siis paikalla. Milja huolehti koirien pitämisestä ja siitä että koirat saivat kuumana päivänä vettä, harjaamisesta ja muusta sellaisesta. Miljakin oli katsomassa näyttelytohinaa jos tulevaisuudessa koiran esittäminen kiinnostaisi.
Matka sujui joutuisaan onneksi ei kehä alkanut aivan aamulla eikä tarvinnut lähteä aikaisin. Perillä treffattiin sisäänmenossa kun paperit ja numerolaput olivat minulla.
Nina soitti, että olivat ajaneet harhaan ja myöhästyvät. Kehän piti alkaa... no hässäkkä ja huoli ehtimisestä oli turha, koska kehässä oli kaikki myöhässä ja loppujen lopuksi jouduttiin odottelemaan kehään pääsyä, etsien varjoisaa paikkaa. Urospuolella esitin uroksen Kievraduv`va Balvan joka sai
EH:N. Sitten nartut, ensin juniori nartuissa Unna ja Nana, Ninan kanssa oli sovittu että otan Nanan ja hän Unnan ja sitten esitän koirat itse yksitellen. Koirat esiintyivät hyvin. Sain käteeni molempien narttujen kohdalla vaaleanpunaisen nauhan, katsoin sitä siihen malliin" et onko toi meille" kyllä oli ja olin todella iloinen kun sellaista en ollut edes miettinyt olin vain toivonut sitä punaista nauhaa kun yleensä paimensukuiset eivät näitä vaaleanpunaisia nauhoja keräile. Nanallakaan ei turkki ollut kaikkein parhaimmassa kunnossa runsaan karvanlähdön vuoksi. Unna voitti luokan ja Nana toinen. Siirryttiin vet.luokkaan jossa Donna ja Doora myöskin saivat sen vaaleanpunaisen nauhan jota katsoin varmaan ihan yhtä hölmönä kuin edellisiäkin. Doora voitti luokkansa ja Donna oli toinen. Meidän
kaljukalle, kun ei Donnallakaan ollut kunnon turkkia. Doorasta tuli lisäksi
VET.ROP.
Luokat olivat menneet yli odotusten johon en ollut varautunut kun paras narttukehä alkoi ja tajusin että " herranjestas" kaikki neljä koiraa menee kehään samanaikaisesti ja sitten alkoi hässäkkä koiraa sinne ja tänne kuka esittää ja numerolaput oli varmaan ihan sekaisin mutta siinä sitten tuli Katrille, Ninalle, ja Sallalle kehäharjoitusta. Kiitos kaikille teille kun autoitte koirien pitämisessä ja esittämisessä. Ilman näitä auttavia käsiä ei olisi homma sujunutkaan. Unna oli paras narttu 3 ja Doora oli paras narttu 4.
Vielä yksi kehä se viimeinen kun Doora meni VET.ROP kehään. Oli kyllä mahtava tunne olla siellä ja kun kuulutus tuli " esittelemme Suomenlapinkoiran" kipitimme Dooran kanssa kehään, teimme parhaamme ja tunne oli mahtava. Doora ei sijoittunut viiden parhaan joukkoon mutta siihen pääsy oli elämys ja paimensukuiselle saavutus. Päivä oli todella ikimuistoinen. Arvostelut voit lukea koirien omilta sivuilta.
Kuvia näyttelystä >>>
27.08.2006
LISÄYS VILLI-JOIKHUJEN KATRAASEEN
Olen aina pitänyt Doorasta, joka on mielestäni sellainen narttu, jonka perintöä haluan vaalia. Doora on ollut aina helppo koira ja todella omaa mahtavan luonteen jota se on periyttänyt myös jälkeläisilleen sekä myös siitä edelleen näiden jälkeläisille. Siksi olen ostanut nartun nimeltä Puurattaren
Kira. Kira on tuleva sijoituskoirani, joka jatkaa Dooran linjaa sitä minulle läheistä ja Kiralla on jo sijoitusperhe sitä odottamassa Vihtiin.
Kira on pentukatraasta, jossa se on ainoa narttu, 9 veljensä kanssa. Kira on parkki merkeillä. Emä on Puurattaren Ellette, joka on Dooran pojan Villi-Joikhu Tehopakkauksen tytär. Pentueen isä on Nutukas
Gimis.
Veljet ovat vielä vapaina, joten heistä voit tiedustella Puurattaren kennelistä Kirsti Lindroosilta 045-1310359. Ohessa pari kuvaa, pikkuneiti Kira ja koko katras.
Kirallekin tulossa aikanaan oma sivu kun on kasvanut ja luovutus on tapahtunut. Kira on syntynyt 15.8.06 ja on vielä pienen pieni koiraneiti.
Kuvia Kirasta >>>
27.08.2006
Galleria sivulle lisätty kuvia.
PENNUT SYNTYNEET
Ninnin pennut syntyivät 3.6.06 aamuyön tunteina. Kaikki sujui hyvin ja emä pentuineen jakselee hyvin. Pentuja tuli viisi 3 narttua ja 2 urosta. Väreiltään mustia merkeillä ja yksi parkki narttu. Yksi narttu sijoitetaan. Pennut luovutetaan tunnistusmerkittyinä ja luovutus on 22.7.06. Nimet ja sij.narttu selviää myöhemmin kun vähän näkee pennuista enemmän.
Jälleen kerran mietin pentujen nimiä. Pennut olivat isokokoisia syntyessään yli 400gr ja tietysti niitä Ninni sai pungertaa hetken ulos. Synnytys sujui hyvin. Tästä tällä kertaa lähtivät pentujen nimet. Riski-Tyttö,
Riuska-Poika, Reissumies, Riemuvoitto ja Räiskyvärusko. Mikä ja kuka on kuka selviää ensiviikolla kun pentusista tulevat kaksiviikkois kuvat. Kasvavat tosiaan silmissä. Pian myös raottuvat silmät ja nyt jo ottavat enemmän jaloilleen. Ninni on erittäin hyvä ja tarkka emä.
--------
Pennut ovat nyt saaneet nimensä ja tässä näet kuka on siis Reissumies jne... . Silmät on auenneet ja horjuen mennään eteenpäin ja tutkaillaan ympärillä olevaa maailmaa. Olen tehnyt oman valintani ja se on Riski-Tyttö.
Riski-Tyttö on löytänyt oman rakastavan sij.perheensä ja kaikki pennut ovat lähteneet maailmalle.
Pentujen kasvua voit seurata viikko kuvista jatkossa.
Kuvia pennuista 3 vrk ikäisenä >>>
Pennut 1vk ikäisinä >>>
Pennut 2vk ikäisinä >>>
Pennut 3vk ikäisinä >>>
Pennut 4vk ikäisinä >>>
Pennut 5vk ikäisinä >>>
Pennut 6vk ikäisinä >>>
Pennut 7vk ikäisinä >>>
KATSELMUS 2006 Kontiolahdella >>>
PENTUJA ODOTETAAN
Reppulin Arien Ninni kutsumanimeltään on astutettu tumman herrasmiehen kanssa nimeltään Nutukas Gimis eli
Ponku.
Astutus oli onnistunut joten pentutilaus on tehty. Tarkoitus vielä tarkistaa asia ultraäänellä Vapun jälkeen ja siitä tulee tieto tänne uutisiin. Ninnistä voit lukea taustoja sukutaulut sivuiltani ja tässä hieman tietoa Ponku herrasta.
Ponku siis Nutukas Gimis on hyväluonteinen musta merkein väriltään. On rauhallinen määrätietoinen herrasmies. Mukava koiratuttavuus joka täydentää Ninnin olemusta ja vilkasta luonnetta. Ponku on juuri silmätarkistettu ja terveeksi todettu ja omaa B lonkat. Ponku täyttää pian 6vuotta ja Ninni 2vuotta. Ponkulla on jälkikasvua entuudestaan Ninnillä pentuset ovat ensimmäiset.
Ohessa kuvat vanhemmista >>>
Pentujen n.syntymäajankohta on 2.6.2006 ja siitä sijoitan yhden nartun miel. lähimaastoon ja koti on vielä haussa.
Ninni kävi ultrassa ja varmistui, että pentuja on tulossa.
31.1.2006 USVAN PENNUT SYNTYIVÄT
Usvan pentuset uudet VILLI-JOIKHUT näkivät päivänvalon 31.1.06 ja maailmaan putkahti 5 narttua ja 3 urosta.
Tässä tuoreet kuvat pesueesta ja emästä. Synnytys meni hyvin ja kaikki voivat hyvin. Mustia merkeillä ja Soopelia on väreinä.
Urokset on varattu, narttuja on vielä vapaana. Pentujen luovutus on alk. 21.3.06 ja ovat luovutettaessa tunnnistusmerkittyjä.
Nimet eivät vielä ole selvillä mutta pieni ajatus asiasta on ja siitä tulee tietoa uutisiin myöhemmin. Kuvia on tarkoitus laittaa viikon välein ja siitä voi seurata pentujen kasvua.
Tällä kertaa nimet saivat alkunsa siitä kun iltaisin Usvan kanssa oli tapana ennen pentujen syntymää maata lattialla ja tunnustelin pentujen liikkeitä siellä masussa. Usvan vasenta kylkeä tunnustellessani eräs pentu potki kättäni vasten. Tämä toistui ilta illan jälkeen. Ajattelin, tämäpä varsinainen ikiliikkuja on ja siitä lähti ajatus pentujen nimistä. Silloin oli ensimmäinen pentu saanut nimensä. Mistä tietäisin sitten mikä pentu on se Ikiliikkuja? Pennut syntyivät ja katselin niitä ja eräs pentu jo pienenä käytti unissaan tassujaan sillä näytti olevan vahvat tassut ja se myös lähti ensimmäisenä jaloilleen ja ryömiminenkin oli kuin Ikiliikkujalla olisi. Tämä narttu oli selvästi se mikä kättäni vasten potki.
Vielä en ole valinnut omaa sij.narttuani mutta selvinnee tässä ensiviikon aikana. Sijoitusnarttuni on vielä vailla rakastavia ihmisiä ja kotia.
Sijoitusnarttu valintani on nyt tehty ja se on Ikiliikkuja, joka on nyt myös löytänyt oman kotinsa.
Vielä vapaana kotia ja omia rakastavia ihmisiään etsien on ILTAUSVA.
Jos haluat oman Joikhun ota yhteyttä.
Iltausvakin on nyt löytänyt oman kodin joten odotellaan tulevia pentueita.
Sanna Kukkoselle kiitos avusta pentujen ristiäispuuhissa.
Usvan pennut 1 viikon ikäisinä >>>
Usvan pennut 2 viikon ikäisinä >>>
Usvan pennut 3 viikon ikäisinä >>>
Usvan pennut 4 viikon ikäisinä >>>
Usvan pennut 5 viikon ikäisinä >>>
Usvan pennut 6 viikon ikäisinä >>>
Usvan pennut 7 viikon ikäisinä >>>

26.01.2006
Unna, Samejäntans Unna on nyt Suomen Kennelliiton rekisterissä.
19.12.2005
Usva Villi-Joikhu Pusumaakari kävi ultraäänessä 4.1.06 ja siinä näkyi pentusia eli tulos positiivinen.Usva matkustaa hyvissä ajoin tänne etelään odottelemaan pennun tuhinaa ja tuoksua.
17.12.2005
PENTUSUUNNITELMIA USVA & REPPULIN LEGOLIN
Villi-Joikhun tulevat pennut ajoittuvat syksyyn. Suunnitteilla pennut Villi-Joikhu Pusumaakarille. Juoksua saatiin kuitenkin odotella talven kynnykselle ja talvipentuja siis tilauksessa.
Uros suunnitelmatkin vaihtuivat matkan varrella ja nyt Usva on astutettu uroksella Reppulin
Legolin.
Usva on silmätarkastettu 2 kertaa viimeksi 11.6.2005, silmät terveet. Lonkat, polvet ja kyynärnivelet kuvattu Heinäkuussa 2005.
Lonkat C , polvet ja kyynärät terveet.
Usvalla on näyttelystä H Rovaniemeltä Juhannuksena 2005.
Luonteeltaan Usva on kuuliainen ja tykkää leikittää pentuja. Miettii asioita ja Sanna sanookin, ettei koiraa voi tyhmäksi moittia.
Nopeaoppinen, lutunen koira. Lisää tietoa Usvasta löytyy sivuiltani kuvien kera.
Sulho siis Reppulin Legolin, Lego kutsumanimeltään. Legolla on yhdet jälkeläiset Taikahallan kennelissä.
Lonkat B ja silmät terveet. Näyttelystä tuloksena H.
Lego on laumassa hyvin toimeentuleva herra, jolla toinen korva on taittokorva. Jos Lego on oikein topakkaa poikaa nousee sekin välillä pystyyn. Oikein miellyttävä koiratuttavuus.
Pentueesta narttu sijoitukseen.
Usva matkustaa hyvissä ajoin tänne Etelään Ivalosta ja pentuset syntyvät täällä.
Tarkoitus on vielä varmistaa ultraäänellä, että pentuja on tulossa.
Pentujen odotettu synt. aika on 4.2.2006.
Kuvat Usvasta ja Legolinista >>
27.11.05 UNNA MAAILMAN MATKAAJA
Matkaan kohti Ruotsia lähdettiin keskiviikkona 9.11 kovalla tohinalla iltalaivalla Turusta Tukholmaan. Aamulla 10.11 perillä. Unnan kasvattaja asuu kaukana Tukholmasta ja monen pähkäilyn jälkeen, jotta ehtisimme takaisin, vielä samana päivänä oli sovittu,että Unnan ja Anetten kanssa on treffit Uppsalassa. Hän ajaa sinne kotoaan ja me Tukholmasta päin.
Auton kanssa Tukholman aamuruuhkassa ajaminen ei ollut helppoa joten vaati kyllä hermoja kun ei tunne paikkoja. Itse en olisi auton rattiin lähtenyt, joten apukuskin homma jäi minulle ja varsinainen ajo Sepolle.
Kaiken hikoilun ja pienen eksymisen jälkeen löysimme toisemme.
Mukana olivat myös Unnan lisäksi kaksi muuta koiraa sekä Unnan emä Riskatsurkan Covin Caunis eli Chikka ja isä Staalon
Davy.
Oli mukavaa tutustua Unnan vanhempiin ihan oikeasti.
Mukavia koiria ja sitten itse Unna, ihana ja valloittava pentu joka käyttäytyi tosiaan kuin maailman matkaaja. Tyynesti ja rauhallisesti, matka autossa tähän saakka oli sujunut hyvin. Eron hetki koitti ja lähdimme matkaan kohti Tukholmaa.
Unna nukkui autossa rauhallisesti ja näytti toteavan että jaaha nyt taas mennään. Päivän jouduimme viettämään Tukholmassa kun laivamme Turkuun lähti illalla.
Kävelimme kaupungilla ja Unna tutustui suurkaupungin vilinään, välillä kannoin sylissä, kävimme laivaterminaalissa ja siellä istuskellessa Unna otti päiväunet, eikä ollut moksiskaan ihmisvilinästä. Unna herätti paljon ihastusta ja sai paljon rapsutuksia.
Sitten autoon ja autolla laivaan. Unna ei pelännyt laivan meteliä tai outoja paikkoja, ihmetteli vain uteliaasti suurta maailmaa.
Laivalla Unna käyttäytyi esimerkillisesti ja hytissä leikki pupun kanssa maistui. Laivan ulkokansi oli vähän outo paikka eikä sinne voinut tehdä asioita koirien vessakin oli niin pieni, ettei sinne olisi iso koira edes mahtunut,.sanomalehdet hytissä toimivat vessana. Yön Unna nukkui kainalossa sängyssä. Perjantai aamuna oli Unna uudessa kotimaassaan Suomen Turussa. Matka meni erinomaisen hyvin.
Turusta vielä ajo Siuntioon.
Perillä Unna tutustui Donnaan, Dooraan, Dibiin ja Dinaan eikä mitään vaikeuksia ollut kenelläkään ja pian leikki oli käynnissä Dinan ja Unnan kanssa. Unna tutustui heti reippaasti ympäristöön vaikka matkan oli täytynyt olla väsyttäväkin. Ainakin minä olin väsynyt.
Unna on sijoitus narttuni, joka sai hyvän kodin Karjaalta työtoverini Ninan ja miehensä Samin luota, kaverina vielä Rölli rotweiler ja hyvin on Unnan sopeutuminen sujunut. Tulevaisuudessa näemme mitä neidistä kasvaa.
Kuvia matkalta >>>
4.10 SAMEJÄNTANS UNNA VALLOITTI SYDÄMENI
Kun syksy pimenee on tulossa naapurimaasta Ruotsista pieni pentunen nimeltä Samejäntans Unna uutena kotimaana sitten kotoinen Suomi.
Pentu on tarkoitus sijoittaa paikkana Etelä- Suomi miel. Uudellemaalle.
Unna on valloittava pentu ja synt. 26.7.2005. Emä Riskatsurkan Covin Caunis ja isä Staalon
Davy. Unna joutuu odottelemaan Suomeen pääsyä aina Marraskuuhun saakka johtuen Suomen kiristyneistä tuontimääräyksistä ja tarkkaa päivämäärää ei vielä ole tiedossa.
|

|

Unna 12vk. ©Anette Eriksson |
| |
| Unna rekisteröidään Suomen rekisteriin.
Jos tunnet asian omaksesi niin ota yhteyttä. |
10.09.2005 Taapanterin Anni
Taapanterin Anni on uusi sij.narttuni joka täytettyään 7vko 21.8.05 muutti uuteen sij.kotiinsa Vantaalle. Tulevaisuudessa siis pentusuunnitelmia kunhan neiti ensin kasvaa ja kehittyy aikuiseksi. Kutsumanimeltään NANA.
Emä Taapanterin Hulina ja Isä Delete.Lisää tietoa Nanasta löydät sukutaulu sivulta.
10.04.2005 Kultaiset käyttäytyjät
Vetreät veteraanit Doora ja Donna kävivät Nummelassa 27.4.05 BH-kokeessa
(palveluskoirien käyttäytymiskoe). Lue lisää >>>
10.04.2005 KATSELMUS 2005 Lue lisää >>>
12.12.2004
VILLI-JOIKHUJEN JOULULAHJA Pitkän odottelun
jälkeen Dina Nappisilmä saattoi pennut maailmaan joulun jälkeen
27.12.2004. Synnytys meni normaalisti vaikka kaikkeen oli toki varauduttu.
Se on paras joululahjani ja tämä pentue nimetään joulun mukaisesti.
Maailmaan putkahti peräti 7 pentua joista 2 narttua ja 5 urosta. Väreiltään
parkkeja merkein ja mustia merkein. Osa pennuista on jo varattu. Yhden nartun
sijoitan ja sillä on oma sijoitusperhe valmiina joka tietää odotella
pentuansa helmikuussa. Luovutus pennuilla on 14.2.2005 alkaen. Pennut ovat tm-merkittyjä
tatuoimalla ja mikrosiru on myös mahdollinen jos haluaa.. Tältä
sivulta voit seurata pentujen kehitystä kuvien muodossa n.viikottain. Nyt
pennut ovat viikon vanhoja ja kehittyvät kovaa vauhtia. Nimiä miettiessäni
jonka jo aikaisemmin totesin on tämä Joulun pentue ja nimet kuvastaa
onnea ja riemua siitä että kaikki meni hyvin. Synnytystä en ole
varmaan jännittänyt koskaan näin paljon kun Dinalla oli keisarinleikkaus
taustansa johdosta suuri riski että joudutaan samaan tilanteeseen. Jännnitys
ja huoli ja pelkokin ottivat oman osansa ja auto oli pakattu valmiiksi ja vasta
seuraavana päivänä muistin eväätkin repussa jotka oli
laitettu lähtövalmiiksi ja eläinlääkäri oli valmis
ottamaan vastaan ja antamaan lähetteen eteenpäin. Näitä varauksia
ei onneksi tarvittu ja synnytys meni hyvin ja siinä oli paras joululahjani
ja se tunne oli riemua, iloa, onnea ja joulun taika täynnä yllätyksiä.
Ultrassa näkyi viisi pentua ja seitsemän tuli. Tästä tunteesta
on pentujen nimet tulleet. Tytöt JOULUN TÄHTI JA JOULUN LOISTE pojat
JOULUN RIEMU, JOULUN ONNI, JOULUN HURMA, JOULUN IHME JA JOULUN YLLÄTYS. Ohessa
pentujen kuvia.
Kaikki pennut varattu.
Kuva
Dinasta ja Pennuista >>> Kuvia
Dinan pennuista (1vko) >>> Kuvia
Dinan pennuista (2vko) >>>
Kuvia
Dinan pennuista (3vko) >>>
Kuvia Dinan pennuista (4vko)>>>
Kuvia Dinan pennuista (5vko)>>>
Kuvia Dinan pennuista (6vko)>>>
Kuvia Dinan pennuista (7vko)>>>
30.12.2004
SIITOKSEEN TARJOTAAN Tarjotaan siitokseen
mukava luonteinen, vilkas ja toimelias parkki herra Villi-Joikhu Nasta-Jätkä
eli kotoisammin Topi. Topilla ei ole aikaisempia pentueita mutta on kovin kiinnostunut
tytöistä.
Lonkat on B ja silmät on juuri tutkittu Elokuussa
2004 ja todettu terveiksi. Topi asuu Turussa, ja on 3,5 vuotias. Näyttelyssä
Messukeskuksessa Topi kävi elämänsä ensimmäistä
kertaa ja osasi käyttäytyä hyvin eikä harrastanut toisille
uroksille pörräämistä. Näyttelytulos H. Topin vanhemmat
ovat isä: Klänähän Pena ja emä: Villi-Joikhu Huisku. Jos
olet kiinnostunut Topista voit ottaa yhteyttä Topin omistajaan Arttu Ellmeniin
02-2302790 myös minä kerron Topista mielelläni.
Kuvia
Topista >>>
26.10.2004
PENTUJA ODOTETTAVISSA Villi-Joikhu Nappisilmä
eli Dina kävi tapaamassa Tuiskuturkin Parokkia kotoisammin Patea. Pate
on hyväluonteinen ja kiltti herrasmies, kosiskeli Dinaa hetken ja ei siinä
kauan kuonot tuhisseet kun yhteisymmärrys löytyi heti ja pentuja siis
olisi odotettavissa. Pennut ovat jouluvauvoja odotettu syntymäajankohta on
26.12.2004. Jouluna siis vipinää. Dinasta löydät kuvia ja
tietoja sivuiltani. Dinalle pentue on toinen ja Patelle ensimmäinen. Pentueesta
yksi narttu sijoitetaan. Pennut ovat luovutettaessa tatuoimalla tunnistusmerkittyjä
ja mikrosiru on myös mahdollinen. Dina kävi uä-tutkimuksessa
23.11 ja tulos on, että DINA ODOTTAA PENTUJA. Pikkuisia VILLI-JOIKHUJA
siis tiedossa Jouluksi. Kuvat
Dinasta ja Patesta >>>
26.10.2004
VIIVIN PENNUT SYNTYIVÄT Viivin ja Pyryn pennut
syntyivät 22.10.2004 aurinkoisen syyspäivän keskelle. Kaikki sujui
hyvin. Maailmaan putkahti 4 narttua. Kaksi parkin väristä vaalein merkein
ja kaksi tummaa tyttöä vaalein merkein. Pentujen kehitystä voit
seurata jatkossakin näiltä sivuilta uusien kuvien muodossa.
Luovutuksessa
pennut ovat alkaen 10.12.04 ja yhden nartun sijoitan pentueesta. Mikä narttu
se näistä on, ei vielä ole selvillä. Katsotaan kunhan pennut
vähän kasvavat. Tämä on kauan toivottu pentue, joten nimet
alkavat K-kirjaimella. Sijoitusnarttuni nimi tulee olemaan VILLI-JOIKHU KAUAN
TOIVOTTU muut tytöt saavat nimekseen KULLANKAJO, KULLAN-NUPPU ja KULTAHIPPU.
Kuka on kuka selviää myöhemmin. Kaikki pennut ovat varattuja.
Pennut ovat nyt lähteneet maailmalle, pennuista ohessa 7vko kuvat. Kuvia
Viivin pennuista 1 >>> Kuvia
Viivin pennuista (1vko) >>> Kuvia
Viivin pennuista (2vko) >>> Kuvia
Viivin pennuista (3vko) >>> Kuvia
Viivin pennuista (4vko) >>> Kuvia
Viivin pennuista (5vko) >>> Kuvia
Viivin pennuista (6vko) >>> Kuvia
Viivin pennuista (7vko) >>>
01.09.2004
Vanha rouva yllättää näyttelyssä Donna
kävi vir.näyttelyssä Raisiossa 15.8.04. Vettä satoi kaatamalla
ja Donna itse minä mukaan lukien oli kuin uitettu rotta ja lisäksi donnalla
oli melkoinen karvanlähtö ja litimärkiä karvatuppoja roikkui
pitkin turkkia. No minkä teet kun karvanlähtöä et voi mitenkään
ennustaa ja tietenkin se juuri nyt tapahtui. No ei kun kehään ja yllätys
kun tuomari kysyi ikää ja katseli koiraa antoi Donnalle erin. Katsoin
vaaleanpunaista nauhaa vähän hölmistyneenä koska sellaista
en todellakaan voinut odottaa. Ohessa Donnan hieno arvostelu. RAISIO
15.8.04 VET.LK. TUOMARI ELI-MARIE KLEPP ARVOSTELU: 11V. KOKONAISKUVALTAAN
ERITTÄIN HYVÄ NARTTU. HYVÄ PÄÄ, KAULA JA YLÄLINJA.
ERITTÄIN HYVÄ KUNTO IKÄISEKSEEN. VAHVA LUUSTO JA VÄLIKÄMMEN.
KAUNIS VET.NARTTU JOKA SÄTEILEE VOIMAA. LÖYSÄ HÄNTÄ.
LIIKKUU ERITTÄIN HYVIN VANHAKSI ROUVAKSI. ONNITTELUT OMISTAJALLE HYVIN PIDETYSTÄ
KOIRASTA. VET.LK. ERI/ 2 Kuva Donnasta näyttelyssä
>>>
01.09.2004 TULEVIA PENTUJA VIIVI (KAJASKIVEN
SEELA)
LÖYSI SULHON PYRYSTÄ (REPPULIN HALDIR) JOKA ON KILTTI HERRASMIES. RUNSAS
TURKKINEN ARVONSA TIETÄVÄ CITY-KOIRA. VIIVI JA PYRY LÖYSIVÄT
YHTEISEN SÄVELEN JA NIIN ON ODOTETTAVISSA SYKSYPENTUJA PIKKU VIIVEJÄ
JA PYRYJÄ. VIIVI ON KÄYNYT UÄ-TUTKIMUKSESSA JA TULOS ON POSITIIVINEN
JA PENTUJA ON SIIS TULOSSA. VIIVISTÄ VOIT LUKEA KOTISIVUILTANI
LISÄÄ. VIIVI ON A-LONKKAINEN JA SILMÄT OVAT TERVEET SAMOIN POLVET.
PYRY ON B-LONKKAINEN JA JUURI SILMÄTARKASTETTU JA TERVEEKSI TODETTU. YKSI
NARTTU PENTUEESTA SIJOITUKSEEN. PENTUJEN SYNTYMÄ AJANKOHTA ON 25.10.2004
YHTEYSTIETONI LÖYDÄT SIVUN ALAPALKISTA. Kuvia pennusta
ja vanhemmista >>>
22.07.2004 Narttupentu sijoitukseen PENTU ON NYT 7VKO
VANHA JA SIJOITUSKOTIKIN ON LÖYTYNYT. Emä: Lapikkaan Lieddi
Alonkat,
silmät terveet. Isä: Reppulin War-Elurin A lonkat, silmät terveet.
Sij.kotia etsitään mielellään uudeltamaalta. Luovutus alkaen
21.8. Jos tunnet kiinnostusta asiaan niin ota yhteyttä. Yhteystietoni
löydät alapalkista. Kuvia pennusta
ja vanhemmista >>>
02.06.2004 PENTU-UUTISIA Toukokuun
lopulla lempi leimahti Saran 3v ja Fedjan 3v. välillä. Kaikki pennut
ovat nyt löytäneet kotinsa. Lisää asiasta voit lukea tästä.
14.05.2004
Olen nyt saanut sen
katselmus 2004 jutun valmiiksi. Lisää asiasta voit lukea tästä.
14.04.2004
Villi-Joikhun koiria poropaimennustestissä. Donna suoritti
osuutensa kunnialla. Lisää asiasta voit lukea tästä.
13.04.2004
Tytille syntyi pennut 13.3.2004. Lisää
asiasta voit lukea tästä.
01.02.2004 Olen valmistunut 2004 vuoden alussa tunnistusmerkitsijäksi.
Suoritan tatuointeja. Lisää asiasta voit lukea etusivulla olevasta linkistä.
06.01.2004
Tämä on tarina Viivin ja villieläimen kohtaamisesta.
Lisää asiasta voit lukea tästä.
27.8.2003 Dinalle syntyi pennut 18.8.2003. Lisää asiasta voit
lukea
tästä.
25.8.2003 Olen tehnyt pienen jutun Kennel-Villijoikhun 10-vuotistapahtumasta
joka pidettiin 2.8.2003 Siuntiossa. Jutun voit lukea tästä.
21.8.2003 Tähän
aukaisin kennel Villi-Joikhun uutiset osion jotta saatte helposti tietää
tuoreimmat kuulumiseni. Sivuille tulossa lisääkin muutoksia kunhan kaikki
vain saadaan valmiiksi asti.
|