Villi-Joikhu Kaikki Hyvin

Kennel Villi-Joikhu


Nimi: Siru
Syntynyt: 31.12.2013
Sukupuoli: narttu
Väri:Musta vaalein merkein
Koko: Keskikokoinen
Lonkat: B/B
Silmät: Terveet
Polvet: Terveet


Luonne: Siru on sijoitus narttuni joka asuu Vantaalla. Siru on vilkas ihana hännänheiluttaja, jolla iloisesti häntä aina heiluu , iloinen koira. Tuntuu että on nimensä mukainen , Siru tuumii että Kaikki Hyvin. Veljensä kanssa oli pentueessa tasavertainen , kumpikaan ei ollut päällepäsmäri vaan toimivat yhteistyössä leikissä ja muutenkin . Todella nopea oppinen, fiksu. Ihmisläheinen, syliintunkija. Pusuttelija. Mielestäni valloittava pentu jota on varmaan aikuisenakin. Sirun ilmeet ovat aina iloisia, reipas ja ottaa osaa kaikkeen mitä tapahtuu. Tekeväinen ja virtaa riittää.  Erittäin sosiaalinen. Ei hötkyile vieraissakaan paikoissa. Hyvin pärjää joukkotapahtumissa. Ajoittain komentamista , vahva luonteinen. Mutta uskoo kyllä kun kerrotaan kuka määrää. Sopeutuvainen laumaan mitä oli täällä astutus aikana, välillä komentaa kertoo mitä tahtoo, mutta Sirusta on tullut erittäin tottelevainen koira. Ei tarvitse kuin hiljaisesti sanoa kerran niin toimii kuin ajatus. Hallitsee laumassa signaalit vaikka on perheensä ainoa koira ja siten saanut kaiken huomion 24/h. Leikkisä ja sopivan vilkas. Hiukan äänekäs ajoittain. Ei kuitenkaan haukkunut pihalla , ei siis räksy, vaan haukkuvainen kun on asiaa. Mukava koira. Herttainen pakkaus.




Harrastukset: Normi kotielämä , ei aktiivi harrastetta.  Pallon heitto on lemppari.

Saavutukset:  Maailman näyttely Helsinki 9.8.2014 Tuomari Kirsi Honkanen PENTU.LK  Katselmus Helsinki 25.4.2015 ei loppukehäsijoitusta.

Arvosteluita:  Maailman näyttely Helsinki 9.8.2014 " Hieman pitkälinjainen ja hyvänkokoinen. Pitkä pää. Oikea purenta, välihampaita puuttuu. Hyvä kaula. Vielä pehmeä selkä. Saisi käyttää häntäänsä tarmokkaammin. Vielä kehittyvä rintakehä. Sopiva raajaluusto. Riittävät kulmaukset. Kesäkarvassa. Rodunomainen lähestyttäessä. "

Katselmus Helsinki 25.4.2015 Tuomari Outi Pikkarainen " Vuoden ja neljän kuukauden ikäinen narttu , jolla hyvä pää ja ilme, joskin alaleuka voisi olla voimakkaampi. Hyvä kallo, hyvät korvat. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä selkä. Liikkuu oikein hyvin. Mukava luonne. "

Terveys: Pompentaudin kantajaksi todettu. 
Siru on Pompen testattu jo pienenä kun emä Pimu on Pompen kantaja, sitä on myös Sirukin , mutta kantajaa voidaan käyttää terveeksi testattuun partneriin , joten joskus aikanaan pentuhaaveita on.  Välihampaita puuttuu, 2kpl, molemmin puolin ylhäältä , alhaalla kaikki on,  purenta hyvä ja ok. Välihampaiden puutos siis ne pienet hampaat , jos niistä joku puuttuu , ei ole este pentuhaaveille vaan sitten katsotaan , että partnerilla kaikki on. Välihampaiden puutos on aika yleistä koirilla. Kyynärät tutkittu tulos priima 0/0. Sirulla on yhdet jälkeläiset , josta syntyi vain yksi pentu. Vaikka oli progesteroni testein varmistettu oikea aika. Ajatus on ,että Siru tiinehtyy huonosti oikeasta ajasta huolimatta ja kun vain yksi pentu niin leikkaukselta ei vältytty. Hyvä emä , mutta muiden seikkojen vuoksi ei pentuajatuksia enää. Tytär on myös todettu pompen kantajaksi ja varmaan jää käyttämättä. Jälkeläisellä ei ole hammaspuutoksia.

Paluu