Villi-Joikhu Jalokivi



Nimi: Venny
Syntynyt: 15.08.2013
Sukupuoli: narttu
Väri:Domino
Koko: Keskikokoinen
Lonkat: B/B
Silmät: Terveet
Polvet:   Terveet


Luonne: Venny on sijoitusnarttuni , joka asustaa Järvenpäässä toisen kasvattini kaverina. Venny on reipas ja voimakas tahtoinen luonne, sanoo mitä mieltä on, mutta on sopeutuvainen koira. Aristeleva ei ole ja tutustuu avoimin mielin asioihin. Sopeutuminen uuteen ympäristöön kävi nopeasti. Venny on myös älykäs ja nopea oivaltamaan asioita. Näytä kerran niin osataan periaatteella. Tempperamenttia ja virtaa riittää. Laumassa oli aika tasaväkinen siskonsa kanssa kun ei antanut periksi. Vähän tuli painia ja ärinää , eikä kumpikaan olisi halunnut antaa myöten. Jääräpäisyyttä löytyy ja omaa tahtoa kotitarpeiksi. Venny on myös todella rapsutuksen kipeä halikoira , iloisesti luoksetuleva , ilo paistaa koko koirasta. Kuten on mamma Deisikin. Vennyssä on paljon mamma Deisi piirteitä. Kuten röyhtäisy ruuan päätteeksi ja kaikki kelpaa nirso ei ole. Toivottavasti neidistä kehittyy mukava koira, jos minulla olisi ollut koiranpaikka niin olisi jäänyt kotiin. On ottanut pomon paikan , kaveristaan, vahvaluonteinen mutta kiltti. Täällä ollessaan sopeutuvainen laumaan ja kiltti ei aiheuta minkäänlaista ongelmaa laumassa. Tottelevainen ja kiltti. Äänekäs juttelee. Ei kuitenkaan räksytä.




Harrastukset: Toisten kanssa riekkuminen.  Futis pallo on jees.

Saavutukset:  Maailman näyttely Helsinki 9.8.2014 Tuomari Mari Lackman JUN.LK / H  Katselmus Helsinki 2015 sin. nauha nuort. nartut ei loppukehäsijoitusta.

Arvosteluita:  Maailman näyttely Helsinki 9.8.2014 " Hyväntyyppinen, mittasuhteet hieman pitkä pitkälinjainen pää. Hyvät korvat, Vielä kevyt eturinta ja löysä etuliike, pitkä lanne ja hieman niukka polvikulma. Liikkuu kauttaaltaan kapeasti. Kesäturkki. Tarvitsee aikaa. Rodunomainen lähestyttäessä. "

Katselmus Helsinki 25.4.2015 Tuomari Outi Pikkarainen " Vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen narttu, jolla rodunomainen pää ja ilme. Hyvä kuono, hyvä kallo, hyvät korvat. Hyvät kulmaukset edessä  ja takana. Hyvä selkä. Liikkuu hyvin edestä, hieman ahtaasti takaa, hyvät sivuliikkeet. Mukava luonne. "

Terveys: Polveutumisen perusteella terve Pompentaudin osalta, eikä testiä tarvita. Kyynärät myös tutkittu ja tulos 0/0. Venny on nyt myös DM geenitestattu (Degenerative Myelopathy) ja on kantaja. Ei sairastu itse ja voidaan yhdistää terveeksi testattuun partneriin. Vennyllä on kahdet pentueet. V. 2015 ja v. 2016. Synnytykset ovat menneet erittäin hyvin ja Venny on todella hyvät emänvaistot omaava narttu.


Paluu