Savujoen Sinivuokko



Nimi: Demi
Syntynyt: 25.4.2012
Sukupuoli: narttu
Väri:Sininen vaal.merkein
Koko: Keskikokoinen 
Lonkat: Ei vielä tutkittu
Silmät: Ei vielä tutkittu
Polvet: Ei vielä tutkittu


Luonne: Demin matka kotiin yli 250km sujui hyvin, välillä sylissä istuen välillä pää mamman kainalossa nukkuen. Kotona oli paljon ihmeteltävää. Hiukan ujosti , vähän arkaillenkin on Demi tutustunut uuteen kotiin ja uuteen laumaan. Dinaa osasi väistää hyvin. Vanha rouva kävi katsastamassa uuden jäsenen sanoi mur ja niin oli homma selvillä Demillekin. Deisi otti Demin leikkiin. Laumassa homma toimii ja isot aikuiset ovat hyväksyneet uuden pienoikaisen joukkoon. Ensimmäinen yö meni hyvin osittain jälleen mamman kainalossa ja osittain sängyn alla nukkuen. Demi ei ole varsinaisesti arka mutta ainakin näin alkuun sanotaanko suhtautumisessaan varovainen. Uskaltaa kyllä tutustua pennun lailla asioihin. Pikkuhiljaa katsastellaan mitä hänestä kehittyy. Syntyessään väri sininen oli todella selkeä , toki sävyt muuttuvat ja katsotaan minkä värinen siitä sitten tulee tai mihin se sininen jää näkyviin. Silmät ovat vihertävät , eivät enää jäänsiniset. Vahvasti sinisen värigeenin kantaja. Toivottavasti Demistä kehittyy mukava lisäys Joikhujen joukkoon. Kuten nimestä voit päätellä , Demi jää kotiin eikä mene sijoitukseen. Demi on todella ihmisarka , on kyllä paljon petrannut pikkuhiljaa ja pärjää elämässään ja laumassa , tulee erittäin hyvin toimeen koirien kanssa , mutta tästä johtuen on Demin pentuhaaveet haudattu , arka koira ei ole hyvä suvunjatkaja. Demi on siis nyt virallisesti kotikoira. 




Harrastukset: Hiirestys ja uinti . 

Saavutukset:  Katselmus Helsinki 2013 ei loppukehäsijoitusta. 

Arvosteluita:  Katselmus Helsinki 2013 Tuomari Janika Wiksten " Sievä narttumainen kokonaisuus, mutta valitettavasti koiran luonteessa on arkuutta. Aavistuksen pitä kuono. Hyvä runko. Hyvät liikkeet. Hyvä turkki. Hyvät kulmaukset takaa, antaa kuitenkin takaliikkeissä ahtaan vaikutelman. "

Terveys: Demi on testattu pompen taudin osalta ja on terve. Demi ei tee pentuja kun luonne on todella arka , eikä siten ole sopiva suvunjatkaja. Demi on steriloitu Tammikuussa 2016. Ajatuksena että , valeraskaus oireisto joka vain paheni ja juoksut ovat provosoineet Demin pelkoja vain pintaan. Ehkä tämä ainakin siltä osin rauhoittuu ja koiralla on mukavampi olla. Demi on ollut tähän mennessä aivan terve , eikä muita lääkärikäyntejä ole ollut.


Paluu