Villi-Joikhu Mailmanmatkaaja
| Nimi: Poppy |
| Syntynyt: 30.07.2010 |
| Sukupuoli: narttu |
| Väri:Brindle |
| Koko: Keskikokoinen |
| Lonkat: A/A |
| Silmät: Terveet |
| Polvet:
Terveet |
Luonne: Poppy on sijoitusnarttuni, joka
asustaa Kirkkonummella perheensä kanssa. Koko pentue tuntui kansainväliseltä
kun siskokin lähti Saksaan ja Poppyn perhe on Suomalais- Englantilainen. Poppy
varmaan opiskeleekin myös englanninkieltä. Luonteeltaan hyvin sopeutuvainen ja
reipas. Välillä vähän liiankin reipas tunkien nenänsä joka paikkaan.
Paikallaan Poppyn on vaikea olla kun menoa riittää. Energinen , ei silti
koheltava pentu. Vilkas. Ihmisiin tutustui reippaasti ja täällä ollessaan
isot koirat olivat leikkikavereita. Uskoi jos joku aikuisista urahti että nyt
pikkuinen riittää leikki. Itsevarman oloinen kuten emänsä Dixi on myös. Ei
ollut lauman pomo ja sitä virkaa hoiti veli selkeästi. Osasi puolustaa
itseään . ei ollut ns. tassun alla. Poppy nimen sai englantilaisesta
kukasta. Poppysta on kehittynyt vilkas nuori leidi. Aina iloinen ja pirteä
koira, joka on pärjännyt täällä sekä näyttelyreissuilla varsin hyvin.
Laumassa tulee jokaisen kanssa toimeen ja jaksaisi leikkiä vaikka kuinka kauan
eli virtaa riittää. Erittäin sopeutuvainen on edelleenkin ja sehän on hyvä
asia. Kiltti, on vaikea kuvitella että Poppy sanoisi ns. rumasti kenellekään.
Osaa todella hyvin koirien signaalit ja käyttää myös niitä viisaasti.
Harrastukset:
Saavutukset:
Lahti 1.5.2011 Jari Fors JUN.LK. H , Turku 14.8.2011 Göran Bodegård
JUN.LK. H
Arvosteluita: Katselmus Helsinki 19.3.2011 Tuomari Outi Pikkarainen
" 7-kuinen isohko narttu. Hyvä pää tyyppi ja ilme. Liikkuu ikäisekseen
hyvin. Mukava luonne. "
Virallinen näyttely Lahti 1.5.2011 Jari Fors" Riistanvärinen.
Keskikokoa pienempi, Kevyt kuonoinen pää, hyvät korvat. Hieman
pitkärunkoinen. Lanne köyryää. Eturaajojen kiinnitys löysähkö. Melko
hyvä häntä ja turkki. Normaalit liikkeet ja luonne. " Suhtautuminen
tuomariin rodunomainen lähestyttäessä.
Virallinen näyttely Turku 14.8.2011:" Feminiininen ja melko hyvä
narttu. Ei kompakti, mutta kevyt luustoinen ja hiukan takakorkea. Matala
hännän asento ja oikein hyvä askellus edestä. "
Terveys:
Pevisassa 19.11.2011 kuvattiin kyynärät ja tulos 0/0.